Isorokko on yksi ihmiskunnan historian tuhoisimmista sairauksista, ja se on myös ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa rokotuksilla kokonaan hävitetty tartuntatauti. Taudin historian on väitetty ulottuvan tuhansien vuosien taakse muinaiseen Egyptiin, Intiaan ja Kiinaan.
Toisaalta jotkut tutkimukset ovat ajoittaneet isorokkoa aiheuttavan variolaviruksen (VARV) ilmaantumisen paljon myöhemmäksi.
Kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimus tukee käsitystä siitä, että isorokkovirus on kohtalaisen moderni tappaja, jonka evoluutiosta suurin osa on tapahtunut historiallisena aikana eikä tuhansia vuosia sitten.
Tutkijat löysivät isorokkoviruksen DNA:ta 1600-luvulla menehtyneen lapsen jäännöksistä. Lapsi oli yksi Vilnassa sijaitsevan Pyhän Hengen kirkon kryptaan muumioituneista vainajista.
Viruksen DNA-perimäaines oli pahasti pilkkoutunut, mutta tutkijat onnistuivat rekonstruoimaan siitä kokonaisen isorokkoviruksen.
– Tämä on vanhin isorokkovirus, jonka genomi on pystytty sekvensoimaan, kertoo pääosan näytteiden analysoinnista tehnyt tutkijatohtori Maria Perdomo Helsingin yliopistosta. Analysointi tehtiin McMaster-yliopiston Ancient DNA -tutkimuskeskuksessa Kanadassa.
Isorokkoviruksen perimäaineksen löytyminen sai tutkijat aluksi huolestumaan.
– Jos sieltä olisi löytynyt elävää, tarttumiskykyistä virusta, tutkimus olisi välittömästi pysäytetty. Virusgenomit osoittautuivat kuitenkin hyvin fragmentoituneeksi eikä infektioriskiä ole. Saimme WHO:lta luvan tutkimuksen jatkamiseen, ja pääsimme etsimään lisätietoa isorokkoviruksen evoluutiohistoriasta, kertovat professorit Klaus Hedman ja Antti Sajantila.
Kun tutkijat vertasivat lapsimuumiosta löytyneen viruksen genomia datapankeissa oleviin ajalta 1940–1977 peräisin oleviin isorokkokantoihin, paljastui yllättävä tosiseikka: kaikkien tunnettujen isorokkovirusten yhteinen kantamuoto ajoittui noin vuoteen 1580.
– Tämän tuloksen valossa on mahdollista että variolavirus onkin kohtalaisen moderni tappaja eikä – kuten on oletettu – syypää faarao Ramses V:n kuolemaan 1145 vuotta eaa., tutkijat pohtivat.
McMaster-yliopiston Ancient DNA -tutkimuskeskusta johtava evoluutiogeneetikko, professori Hendrik Poinar toteaa, että uudet tulokset tuovat mielenkiintoisia uusia näkökulmia keskusteluun isorokkoviruksen iästä ja alkuperästä samoin kuin sen roolista ihmiskunnan historiassa.
Isorokkoa vastaan ryhdyttiin taistelemaan länsimaissa Edward Jennerin kehittämän rokotteen avulla 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Suomessa ensimmäiset rokotukset annettiin vuonna 1802. Tutkijat ovat olleet kiinnostuneita siitä, miten isorokkoviruksen kaltainen patogeeni reagoi rokotusten aiheuttamaan elintilansa kapenemiseen.
Vuonna 1980 WHO julisti isorokon hävitetyksi maapallolta.
Arkeovirologia on aikamatka menneisyyteen
Pyhän Hengen kirkon kryptan vainajista löytyi isorokon lisäksi muitakin ihmisviruksia ja analysoitavaa aineistoa on vielä runsaasti. Ihmismuumioiden tutkimukseen erikoistunut Vilnan yliopistossa työskentelevä antropologi Dario Piombino-Mascali uskoo, että tutkimus tuottaa paljon kiinnostavaa tietoa.
– Meidän on syytä olla kiitollisia näille nimettömiksi jääneille vainajille, jotka kertovat meille tarinaansa vuosisatojen takaa, hän sanoo.
Arkeovirologiaa luonnehditaan eräänlaiseksi aikakoneeksi, jonka avulla näemme toiseen maailmaan, kauas ihmiskunnan menneisyyteen, havainnollistavat Helsingin yliopiston tutkijat.
– Moderneilla menetelmillä saattaa menneisyydestä löytyä täysin tuntemattomia taudinaiheuttajia, vaikkapa vuosituhansia sitten kadonneita. Saadaan aivan uudenlaista tietoa siitä, miksi virukset syntyvät, miten ne kehittyvät, millaisessa ympäristössä ne pysyvät elinvoimaisina ja millaisessa tuhoutuvat. Onko joskus virus kehittynyt niin tappavaksi, että se on vienyt kokonaisia kyliä tai kansakuntia mukanaan hautaan?
– Kenties jonain päivänä päästään vertailemaan Homo sapiensin ja Neanderthalin ihmisen viruksia, Hedman sanoo.
– Tämä on uraauurtavaa, tiedon alkulähteille tunkeutuvaa perustutkimusta. Emme vielä tiedä, mitä kaikkea tämän myötä on mahdollista löytää ja mitä hyötyä löytämästämme tulee olemaan, vastaa Sajantila.
Current Biology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui tutkijoita Suomesta, Kanadasta, Liettuasta, Australiasta, Yhdysvalloista, Englannista ja Ranskasta.
