Verkkouutiset

Lapsilisää esitetään alennettavaksi kahdeksalla prosentilla

Hallitus esittää, että kaikkia lapsilisän tasoja alennetaan 8,1 prosentilla. Näin valtiontaloudelta säästyy 110 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alentaminen ei koskisi kuitenkaan lapsilisän yksinhuoltajakorotusta. Leikkauksesta päätettiin keväällä hallituksen kehysriihessä.

Lapsilisän määrä olisi yhdestä lapsesta 95,75 euroa, toisesta lapsesta 105,80 euroa, kolmannesta lapsesta 135,01 euroa, neljännestä lapsesta 154,64 euroa ja jokaisesta seuraavasta lapsesta 174,27 euroa. Yksinhuoltajakorotusta saisi edelleen 48,55 euroa jokaisesta luona asuvasta, lapsilisään oikeutetusta lapsesta.

Lapsilisän alentaminen ei vaikuttaisi toimeentulotukea saavien perheiden taloustilanteeseen, sillä lapsilisä otettaisiin huomioon toimeentulotuen määrään vaikuttavana tukena. Valtiovarainministeriössä valmisteltu verotuksen lapsivähennys vähentänee osaltaan toimeentulotuen tarvetta.

Lapsilisää saavia perheitä arvioidaan olevan noin 557 900 vuonna 2015.

Hallitus antoi tänään torstaina asiaa koskevan esityksen eduskunnalle. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2015.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)