Verkkouutiset

Lääkäriliiton mielestä yhden mallin lukitsemisen sijaan olisi vertailtava vaihtoehtoja

Lääkäriliiton mielestä nyt on aika vertailla erilaisia vaihtoehtoisia sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen ja järjestämisen malleja sote-palvelujärjestelmän kokonaisuudistusta varten.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuden hallituksen on vietävä ensi hallituskaudella läpi sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen ja järjestämisen kokonaisuudistus. Haastava lainsäädäntötyö on saatava valmiiksi seuraavalla eduskuntavaalikaudella – ja uusi järjestelmä toimimaan viimeistään vuoden 2020 alusta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusuudistusta pohtinut työryhmä julkaisi kuusi malliaan torstaina.

Lääkäriliitto toteaa, että työryhmäraportissa mallit on esitelty varsin yleisluontoisesti, eikä eri mallien taloudellisia vaikutusarvioita ole tehty.

– Tämä edellyttää rahoitusmallien tarkastelua yhdessä järjestämisratkaisujen kanssa siten, kuin perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan edellyttänyt.

Lääkäriliiton mielestä tulevassa hallitusohjelmassa on sitouduttava toteuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus- ja järjestämisuudistus. Liitto ei ota kantaa siihen, mitkä rahoitusratkaisut olisivat parhaita. Se korostaa mallien tarkastelua linjaamiensa keskeisten periaatteiden näkökulmasta

– On tärkeää, että nyt ei lukittauduta yhteen rahoitusmalliin, vaan valmistellaan virkamiestyönä erilaisia rahoitus-järjestämisvaihtoehtoja ja arvioidaan niiden toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia poliittista päätöksentekoa varten. Lääkäriliitto sanoo.

Hallitusohjelmassa on syytä uudistukseen sitoutumisen ohella sopia myös uudistuksen etenemisaikataulusta.

– Hallitusohjelmaan ei uudistuksen toteuttamiseen sitoutumisen ohella kannata näiden askelmerkkien lisäksi muuta kirjatakaan, opastaa politiikkajohtaja Heikki Pärnänen Lääkäriliitosta.

Lue myös: Soten rahoitusmalleista puuttuvat laskelmat taloudellisista vaikutuksista

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)