Verkkouutiset

Eduskunta investointiuutisesta: Historiallinen, loistava, iloinen, parasta ikiaikoihin

Eduskunnassa riemuittiin Metsä Groupin ilmoituksesta jätti-investoida Äänekoskelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen kysyi yritysten tukipolitiikan poukkoilevuudesta.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) vastasi Hakkaraisen ottaneen esille ”kolme yritystapausta, joista ikävä kyllä vain ensimmäinen piti paikkansa”.

Eilen Metsä Fibren julkistama hanke on historiallinen, loistava osoitus siitä, että hallituksen talouspoliittinen linja yhteisöveroalennuksineen tuottaa hedelmää, Jan Vapaavuori sanoi.

Vapaavuoren mukaan vuoden takaisessa telakkaratkaisussa sen sijaan olisi annettu laitonta yritystukea, joka ei edes olisi riittänyt. Myllykosken bioetanolihankkeen päätöksiä taas ei ole vielä tehty.

Teuvo Hakkaraisen mukaan valtiovarainministeri matkustaa ”kaikki huivinkulmat suorana apuun” Brysseliin, kun Kreikassa on kriisi. Hakkarainen kysyi, koska hän tulee katsomaan ”meitä kurjia kantasuomalaisia maakuntaan, kun meillä on kriisi”.

Vapaavuori vastasi vielä, että Suomen talouden perinteiset kivijalat ovat samaan aikaan syvissä ongelmissa. Hän sanoi ainoan lääkkeen olevan rakentaa pohjaa uudelleen.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan poliitikkojen tehtävänä on hoitaa tarvittaessa asioita Brysselissä ”mutta totta kai myös kiertää Suomea”.

– Minusta eilinen uutinen, Metsä Groupin investointiuutinen, yli 1,1 miljardin euron uutinen oli tärkeä monelle tapaa. Se osoittaa sen, että perusteollisuus katsoo nyt vahvasti tulevaisuuteen ja haluaa myös investoida Suomeen, Jutta Urpilainen sanoi.

– Uskon että esimerkiksi yhteisöveron alennuksella on oma merkityksensä ollut tässäkin ratkaisussa, Urpilainen totesi.

Sataa ja paistaa

Perussuomalaisten Timo Soini sanoi Metsä Groupin uutista hyväksi ja iloiseksi asiaksi.

Soini huomautti Vapaavuorelle kuitenkin, että ”kyllä te vähän röyhistelitte hallituksen puolesta liikaa. Eiköhän se ollut tämä firma joka uskoo Suomeen, ei se välttämättä hallitukseen usko, vaikka voihan se siihenkin uskoa paremman puutteessa”.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan ”on ihan selvä, että jos edustaja Soinilta kysyy, niin kun ulkona sataa se on hallituksen vika ja kun aurinko paistaa se on opposition ansiota”. Salista huudettiin ”näinhän se on”.

– Mutta uskallan väittää, että koko tämä sali on liikuttavan yksimielinen siitä, että niillä teoilla mitä hallitus tekee tai tekemättä jättää on vaikutusta siihen miten isot yritykset Suomea investointikohteena pohtivat, Vapaavuori sanoi.

– Eilinen hanke on erittäin hieno. Se on hienoimpia ja parhaimpia uutisia mitä olemme saaneet ikiaikoihin, hän jatkoi.

Elinkeinoministeri perusteli että ”se on miljardin hanke, se on valtava investointi, merkittävä työllistäjä, aluepoliittisesti erittäin iso juttu ja kaiken lisäksi – josta olen erityisen iloinen – se on osoitus suomalaisen perinteisen teollisuuden halusta uudistua”.

– En keksi yhtään hanketta joka olisin äin monesta tulokulmasta niin hyvä. Sovitaan niin, että kyllä opposition hyvilläkin puheilla tässä on oma ansionsa ollut, Jan Vapaavuori nauratti eduskuntaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)