KSML: Lapsikaappaukset Suomesta ulkomaille lisääntyneet

Lapsikaappaukset Suomesta ulkomaille yli tuplaantuivat viime vuonna, kertoo Keskisuomalainen.

  • LKS 20030630 - HELSINKI - LAPSIKAAPPAUKSET: Kaapatut Lapset ry:n avopalvelupiste Helsingissä. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON / rp 2003

    Kaapatut lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen uskoo, että lapsikaappausten määrä nousee tulevina vuosina.

    ()

Oikeus- ja ulkoministeriöiden Keskisuomalaiselle keräämien tietojen mukaan Suomesta kaapattiin ulkomaille yhteensä 27 lasta vuonna 2015. Vastaava luku oli 11 vuonna 2014.

Viime vuonna lapsia kaapattiin Suomesta muun muassa Ruotsiin, Viroon, Ranskaan, Espanjaan, Italiaan, Venäjälle, Iraniin, Egyptiin, Australiaan, Brasiliaan ja Meksikoon.

Ulkomailta Suomeen kaapattiin viime vuonna viisi lasta. Vuonna 2014 vastaava luku oli 13.

Kaapatut lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen uskoo, että tapausten määrä nousee tulevina vuosina merkittävästi.

– On selvää, että samaan aikaan, kun maahanmuutto Suomeen vilkastuu ja suomalaiset muuttavat ulkomaille, yleistyvät myös monikulttuuriset perheet, Räisänen sanoi Keskisuomalaiselle.

Usein lapsikaappauksen taustalla on avioerotilanne ja lapsen vanhempien välejä kiristävät erimielisyydet yhteisen lapsen asuinpaikasta.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.