Verkkouutiset

Valtio avustaa 26 miljoonalla koulutuksellista tasa-arvoa

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosille 2015–2016 valtion erityisavustusta toimiin, joilla kavennetaan koulujen välisiä eroja ja tuetaan haasteellisessa toimintaympäristössä toimivien koulujen toimintaa ja laatua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Avustus on yhteensä noin 26 miljoonaa euroa. Sitä suunnataan kouluille, joiden koulunkäyntialueella on korkea työttömyysaste, keskimääräistä alhaisempi koulutustaso ja suuri vieraskielisten asukkaiden määrä.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sdp.) tavoitteena on taata taustoista riippumatta jokaiselle lapselle mahdollisimman tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen lähtökohta opinpolulle. Tavoitteena on myös lisätä koulutuksellista tasa-arvoa ja tukea haasteellisimmassa asemassa olevia kouluja.

– Tämä parantaa myös keskimääräisiä oppimistuloksia, Kiuru toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Tutkimusten mukaan vanhempien koulutustausta ja sosioekonominen asema vaikuttavat voimakkaasti lapsen koulumenestykseen, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Toimet kannattaa suunnata korostuneesti perusopetukseen, koulutien alkupäähän, jolloin vaikutukset ovat suurimmat.

Opetuksen järjestäjät voivat hakea ministeriöltä erityisavustusta 19.11.2014 mennessä. Ensimmäisen kerran tasa-arvoavustusta myönnettiin vuonna 2012.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)