Verkkouutiset

Koulutetut nuoret poltetaan töissä loppuun – ”järkyttävää resurssien tuhlausta”

Koulutetut nuoret poltetaan loppuun. Sen takana on usein kehnoa johtamista, sanoo kirjailija Taina Haahti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Tuttu työterveyslääkäri kauhisteli lounaalla työelämän menoa. Hän sanoi kohtaavansa loppuun palaneita nuoria aikuisia vastaanotollaan lähes päivittäin”, kirjailija Taina Haahti kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan.

Haahti on työskennellyt aiemmin johtotehtävissä sijoitusalalla. Oman uransa hän kertoo alkaneen hyvän esimiehen hoteissa ja päättyneen monta ylennystä myöhemmin 34-vuotiaana huonoon esimieheen.

”Esimerkkeinä hän mainitsi tilintarkastus- ja asianajotoimistot, joissa työpäivät venyvät yli kymmentuntisiksi ja työntekijän odotetaan olevan käytettävissä myös viikonloppuisin. Ylitöitä ei välttämättä korvata. Moottorina toimii usko urakehitykseen. Samalla elämä jää elämättä, ihmissuhteet solmimatta ja perheet perustamatta.”

Haahtin mukaan esimiesten tulisi kantaa suurempi vastuu omasta toiminnastaan. Koulutettujen nuorten loppuun polttaminen on hänestä ”järkyttävää resurssien tuhlausta”.

”Heikossa taloustilanteessa työntekijät joustavat ja sietävät huonoa työilmapiiriä ja surkeaa esimiestä, koska parempaakaan ei ole tarjoilla – tai uskallusta lähteä etsimään sitä”, Haahti toteaa.

Hänen mukaansa tilastotkin osoittavat, että huono esimies sairastuttaa. Hänestä huonoa esimiestä ei tulisi sietää ankeinakaan aikoina.

”Menetettyjä kehittymismahdollisuuksia ja murskattua itsetuntoa on vaikea korjata, terveydestä puhumatta.”

Haahti kehottaakin valitsemaan mieluummin hyvän esimiehen ja vähän huonomman työn kuin päinvastoin.

”Hyvä esimies on kiinnostunut alaisensa osaamisesta ja sen kehittämisestä ja hän opettaa esimerkillään, miten toimitaan oikein. Huono esimies aiheuttaa turhautumista ja rapauttaa moraalin myös arvostetun työnantajan palveluksessa. Nuoren työntekijän tulevaisuudelle esimiehen merkitys on ratkaiseva. ”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)