Verkkouutiset

Yli 600 tykkääjää koulupoikaa pilkkaavilla Facebook-sivuilla – myös tukioppilaita mukana

Facebookissa toimi parin viikon ajan kaksi 16-vuotiasta poikaa kiusannutta sivustoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

16-vuotiaan koulupojan kerrotaan kärsineen ongelmista. Hän oli joutunut samanikäisten silmätikuksi pohjoissuomalaisella paikkakunnalla.

Riidan yhteydessä 16-vuotiaan sanotaan uhanneen muita väkivallalla.

Tämän jälkeen muut perustivat muutama viikko sitten Facebook-sivuston. Siellä julkaistiin esimerkiksi kymmeniä kuvamuunnoksia, joissa oli sijoitettu 16-vuotiaan ja hänen kavereidensa päitä tai nimiä toisiin valokuviin pilkallisilla teksteillä. Lopulta tekijät keskittyivät kilpailemaan meeminä 16-vuotiaan ivaamisessa.

Sivujen kuvamuunnokset eivät ole julkaisukelpoisia.

Kaikille avoimet Facebook-sivut saivat yli 600 tykkääjää. Useimmat olivat samalta paikkakunnalta. Joukossa oli ainakin muutamia paikkakunnan koulun tukioppilaita.

Sivusto poistui Facebookista tiistaina. Siitä oli tehty poliisille ainakin yksi ilmoitus.

Tiistaina perustettiin kuitenkin uusi sivusto, jonne vastaavaa materiaalia alkoi heti kertyä. Tiistai-illalla oli näille uusillekin sivuille jo kertynyt noin 250 tykkääjää.

”Meillä on niin paljo syytteitä että niistä vois kohta rakentaa talon”, sivujen anonyymi ylläpitäjä ylpeilee uusilla sivuilla.

EDIT: Uudetkin sivut ovat poistuneet Facebookista, ilmeisesti myöhään tiistai-iltana.

Iloa elämään

Ylläpitäjän uusille sivuille jättämän viestin mukaan ”sivustossa imitoidaan kyseisiä henkilöitä ei haukuta (näin ollen ei ole kunnianloukkaus) b) Sivuston tarkoitus on antaa ihmisille iloa elämään näin lyhyesti. c) Kuvia on lupa julkaista jos kuva on facebookissa (tekijänoikeudet annettu facebookille) tai kuva on otettu julkisella paikalla.”

”Ja sivuston perimmäinen tarkoitushan ei ole kiusata ketään, vaan tuoda huumorilla asioita ja epäkohtia esiin. En väitä etteikö joissain ja tiettyjen henkilöiden kohdalla ole menty jo hiukan yli. Eikä sivustoa pitäisi leimata kenenkään eikä minkää kiusaamiseen, vaan satiirisella huumorilla ja meemien avulla piristää jokaisen harmaata arkea”, ylläpitäjä puolustautui.

Sivuja vastaan Facebookissa aktiivisesti toiminut Emmi Kurkela, 17, bloggasi ilmiöstä tiistaina.

– Tämä kertoo varmaan siitä kuinka kaikki menevät massan mukana. Kun on tietyt ihmiset jotka ovat suosiossa, kaikki menevät heidän mukanaan eikä kukaan puolusta uhria, Emmi Kurkela sanoo.

Kurkela arvelee vanhempien ja opettajien olevan tietämättömiä tapahtuneesta.

– Kiusaajat taas ajattelevat, että heillä on oikeus kiusata, kun heitä on ensin uhkailtu.

Tiistai-illalla sivujen toimiala vaikutti jo laajenevan, kun sinne postitettiin nimettömänä Kokoomuskalkkuna-video ja ”doesn’t know how to shut up” -tekstillä varustettu Kurkelan kuva. Emmi Kurkela toimii kokoomusnuorissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)