Verkkouutiset

”Missä viipyvät perussuomalaisten ministerien teot maahanmuutossa?”

Kokoomusedustajan mielestä keskustelussa turvapaikkatilanteen hoidosta ovat monet hallinnonalat jääneet huomiotta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra ihmettelee eräitä Suomen maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä syntyneitä käsityksiä.

Kansanedustaja pitää tarpeellisena maahanmuuttopolitiikan kehittämistoimien pakettia, josta hallitus sopi 11. syyskuuta.

Hänen mukaansa sitä koskeva keskustelu on viime viikkoina kuitenkin ollut yksipuolista ja jättänyt huomiotta, että toimenpiteitä tulee tehdä useilla eri hallinnonaloilla.

– Suomalaiset ovat huolissaan tilanteesta ja odottavat ongelmien ratkaisemista ja selkeitä tuloksia. Siksi haluankin kannustaa hallitusta eteenpäin kaikissa näissä asioissa ja esittää perussuomalaisille ministereille eräitä kysymyksiä, Jukka Kopra sanoo.

Hänen mukaansa avainkysymyksiä niistä tahoillaan vastaaville perussuomalaisille ministereille ovat:

– Milloin palautussopimukset Irakin ja Afganistanin sekä Somalimaan kanssa ovat voimassa, ulkoministeri Timo Soini?

– Milloin nähdään esityksiä turvapaikka-asioiden oikeuskäsittelyn tehostamisesta ja nopeuttamisesta, työ- ja oikeusministeri Jari Lindström?

– Mitä kuuluu turvapaikanhakijoiden rahatukien leikkaamiselle ja asumisperusteisen sosiaaliturvan uudelleenarvioimiselle, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä?

Jukka Kopra sanoo hallituksen toimenpidelistauksen olevan ”erinomainen työkalupakki”. Sitä täytyy hänen mukaansa nyt vain rivakalla otteella panna toimeen.

– Vaikka sisäministeri Petteri Orpo johtaakin vasta perustettua maahanmuuttopoliittista ministerityöryhmää, ei hän sentään voi tehdä muiden ministereiden töitä näiden puolesta, Kopra huomauttaa perussuomalaisten vastuusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)