Viime eduskuntavaaleissa eduskuntaan valittiin 14 alle 30-vuotiasta uutta kansanedustajaa. Näistä useat olivat oman puolueensa nuorisojärjestöjen entisiä tai nykyisiä puheenjohtajia.
Kenties tunnetuin näistä politiikan nuorisotähdistä on vasemmistoliiton Li Andersson (28), joka harkitsee lähtevänsä ehdolle puolueen puheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa.
Vasemmistoliitossa nuoret aatteelliset poliitikot kykenevät muokkaamaan puolueen suuntaa. Niin kykeni myös väistyvä puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, joka niin ikään nousi tunnetuksi poliitikoksi nuorisopolitiikasta.
Nuorisopoliitikkojen ja nuorisoliittojen aatemaailmalla on merkitystä siinä suhteessa, että ne kuvaavat tulevaisuuden potentiaalisia kehityskulkuja.
Jossain vaiheessa poliittinen suhdanne saattaa kääntyä sellaiseksi, että sitä dominoi vasemmistoaate. Tällä hetkellä suomalaista politiikkaa dominoi kuitenkin aiempiin vuosikymmeniin verrattuna poikkeuksellisen vahva oikeistovirtaus.
Aatteella on väliä
Kokoomuksen kansanedustajiksi valittiin nykyinen, edellinen ja sitä edeltävä nuorisoliiton puheenjohtaja. Kokoomusnuorten vaikutusvalta Suomen politiikkaan on kuitenkin vielä suurempi kuin KNL-taustaisten kansanedustajien määrä antaa ymmärtää.
Kokoomusnuoret on osoittanut olevansa järjestö, joka kykenee määrittämään Suomen poliittista suuntaa. Tämä ei ole liioittelua.
Kokoomusnuoret järjestivät liittokokouksensa marraskuun alussa. Henkilövalintoihin ja kokoustekniikkaan liittyvistä kähinöistä huolimatta oma huomio kiinnittyi siihen, miten valtaosaa kokoomusnuorista yhdistää halu uudistaa yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan määrätietoisella toiminnalla ja hyvin hiotulla argumentoinnilla.
Helsingin Sanomien NYT-liitteen kolumnisti ja taloushistorioitsija Lauri Holappa kirjoitti Mitä ajattelin tänään –palstalla 12. marraskuuta, että mitäänsanomattomuus politiikassa myy hyvin. Hänen mukaansa jälkipoliittisella aikakaudella on riskinä, että eri puolueiden tavoitteista tulee kätketympiä. Holappa pyrkii kirjoituksessaan väittämään, että hallituksen toteuttama agenda ei ole julkilausuttu.
Kahdella hallituspuolueella se ei ole julkilausuttu. Kokoomuksen kohdalla väite ei näet pidä paikkaansa. Kyseessä on ehkä vasemmistoliiton ohella ainoa suomalainen puolue, joka ei kätke ideologiaansa. Ja tästä on kiittäminen kokoomusnuoria.
Kautta vuosikymmenten kokoomusnuorten avainhenkilöistä on tullut osa kokoomuksen johtoa ja taustakoneistoa. Poliittisen linjan ruokkiminen ei toisaalta rajoitu ainoastaan tähän, vaan ideologia välittyy myös suoraan avausten ja poliittisen valmistelutyön kautta.
Liittokokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittu Daniel Sazonov muistutti, että nykyinen hallitus toteuttaa monessa kohdassa kokoomusnuorten tavoitteita. Se näkyy talouden tasapainottamisessa, kaupan vapauttamisessa, sääntelyn purkamisessa, työmarkkinoiden vapauttamisessa ja markkinatalouden edistämisessä. Erityisesti kokoomusnuoret iloitsivat siitä, että hallitus on ottanut agendalleen Viron yritysveromallin käyttöönoton selvittämisen.
Moni hallitusohjelmaan kirjatuista tavoitteista on sellaisia, joita muutama vuosi sitten niiden esittämistä pidettiin jopa kokoomuksen sisällä turhan oikeistolaisina ja epärealistisina linjauksina.
Julkilausuttua kapitalismin ihannointia
Tulevaisuuden kokoomuksen ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ennakoimisen kannalta olennaista tarkastella, minkälaista yhteiskuntaa kokoomusnuoret ovat rakentamassa.
Kokoomusnuorten liittokokouksessa hyväksytyssä tavoiteohjelmassa todetaan, että ”Suomen nostaminen takaisin jaloilleen vaatii kapitalistiseen markkinatalouteen perustuvaa, työn tekemiseen ja teettämiseen kannustavaa talouspolitiikkaa, joka mahdollistaa yksilöiden ja yritysten kilpailun ja pärjäämisen globaalissa taloudessa”. Tähän kiteytyy kokoomusnuorten ideologinen sanoma.
Hyvinvointivaltio ei ole enää sana, joka esiintyisi kokoomusnuorten tavoiteohjelmassa tai jäsenten puheissa. Tuskin se on enää vähään aikaan ollutkaan. Se on sana, joka on myös hiipumassa kokoomuksen retorisesta arsenaalista.
Kyse on sen havaitsemisesta, mikä on Suomen kaltaisten sosiaalivaltioiden ongelma: suurin osa julkisista palveluista ja etuisuuksista ei ole enää vähään aikaan tähdännyt heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Suurin osa näistä kuluista on tulonsiirtoja keskiluokalta keskiluokalle. Ne eivät tosiasiassa tasoita tuloeroja, ne ainoastaan kaventavat ihmisten valinnanvapautta.
Tästä markkinataloudessa on kyse: että ihmiset, jotka tekevät työtä ja yrittävät, saavat itse päättää, mihin rahansa käyttävät. Nykyisessä järjestelmässä hallintoapparaatti väittää tietävänsä paremmin. Tiensä päähän tämä järjestelmä on tullut vaivihkaa. Etuisuuksien varassa on liikaa ihmisiä, kun työnteko ei ole riittävän kannattavaa työntekijälle eikä työnantajallekaan. Hallinnointi on ulottunut kaikkialle ja rajoittaa vapaata toimeliaisuutta.
Valinnanvapaus valtaa alaa
”Suurin rajoite vapaalle taloudelle on juuri se, että se tarjoaa ihmisille juuri sen, mitä he haluavat, eivätkä sitä, mitä joku tietty ryhmä kuvittelee ihmisten haluavan. Vapaiden markkinoiden taustalla on useimmiten uskon puute itse ihmisten vapauteen”, taloustieteen nobelisti Milton Friedman kirjoitti teoksessaan Capitalism and Freedom.
Kokoomusnuorten liittokokouksen alla hallitus pääsi sopuun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Se sisälsi uudistuksen, joka voi vuosien myötä osoittautua keskeisimmäksi käänteeksi tiellä kohti markkinatalouteen perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää. Hallituspuolueet sopivat, että uudistukseen sisällytetään laaja valinnanvapaus terveydenhuoltopalveluissa. Asiakas saa tulevaisuudessa valita tarjolla olevista yksityisistä, julkisista ja kolmannen sektorin tuottajista itselleen mieluisimman palvelutuottajan. Ilman valinnanvapautta ei ole kilpailua, eikä todellisia insentiivejä kehittää palveluita laadukkaammiksi.
Laajan valinnanvapauden toteutuminen on oikeistolaiselle ideologialle valtava voitto. Se on kuitenkin vasta ensimmäinen askel tiellä kohti markkinataloutta.
Silloin, kun julkinen rahoittajamonopoli päättää, mistä asiakas saa palvelunsa valita, kyse ei ole vielä lähellekään markkinataloudesta – se on ainoastaan lievennettyä suunnitelmataloutta. Markkinaehtoisessa päätöksenteossa keskeistä on se, että päätöksentekijä on sama taho kuin maksaja.
Terveydenhuollossa – kuten muissakaan palveluissa – keskituloisten ihmisten rahoja ei ole tarpeen kierrättää julkisen sektorin kautta palveluihin. Hajautetussa ja kilpaillussa järjestelmässä myös terveydenhuollon rahoituksesta kilpailevat eri vakuutusyhtiöt. Aivan kuten tuottamisessakin, rinnalla voi olla myös julkinen vakuutus. Niissä maissa, joissa on toimiva yksityisiin vakuutuksiin ja lääkäripalveluihin perustuva terveydenhuollon järjestelmä, kustannukset pysyvät kurissa, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja terveydenhuollon tavoitteet täyttyvät. Näin on esimerkiksi Sveitsissä ja Hollannissa. Julkiselle vallalle jää edelleen terveydenhuollossa rooli laadun ja tulosten määrittelyssä ja valvontavastuun toteuttamisessa.
Terveydenhuolto on siitä tärkeä esimerkki, että se on yksi suurimmista julkisen sektorin kustannuseristä. Tähän mennessä sen roolia julkisena palveluna ei ole kyseenalaistettu.
Perusteita sille, että terveydenhuolto olisi pääosin julkisesti toteutettu palvelu, ei ole. Pienituloisista huolehtiminen on heikko argumentti, sillä yksityisten vakuutusten ja tuottajien maissakin pienituloisten terveydenhuollosta on huolehdittu tehokkaasti (Yhdysvallat on poikkeustapaus, joka käyttää julkista rahaa terveydenhuoltoon eniten koko maailmassa henkeä ja bruttokansantuotetta kohden.)
Julkisen terveydenhuollon kyseenalaistamisessa on pohjimmiltaan juuri kyse siitä prosessista, joka Suomessa on alkanut. Suomalaiseen mielenmaisemaan on iskostettu hyvinvointivaltion paradigma, jonka mukaan suurin osa ihmisten perustarpeista on luovuttamattomia oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille samanlaisina ja samantasoisina julkisina palveluina.
Tämän paradigman kyseenalaistaminen on kokoomusnuorten suurin saavutus läpi koko 2000-luvun. Kokoomuksen nuorten liitto on kyennyt aktiiviseen oman agendansa edistämiseen silloin, kun se on ollut yhtenäinen. Jotta liitto kykenisi edelleen edistämään markkinatalousmyönteistä agendaa sekä puolueessa että suomalaisessa yhteiskunnassa, sen on kyettävä jälleen jättämään taakseen riitaisuudet, joita aina syntyy henkilövalintojen yhteydessä.
Parhaimmillaan kokoomusnuorilla on mahdollisuudet kypsyä entistä rakentavammaksi, vakavasti otettavaksi oikeistolaiseksi toimijaksi, joka puolueessa on kaikissa tilanteissa otettava huomioon.
