Verkkouutiset

Kokoomuksesta vastaus Sipilälle: Pakotteista väärää todistusta

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen kummastelee, miksi rauhallisena miehenä tunnettu keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tuntuu tahallaan antavan väärää todistusta hallituksen pakotelinjasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juha Sipilä väitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallituksen mukaan pakotteilla ei pitänyt olla ”mitään vaikutusta” Suomen taloutta kohtaan.

– Hallitus ja pääministeri ovat todenneet koko ajan, että EU:n päättämien – venäläisiä pankkeja, asekauppaa ja öljynetsintää koskevien – pakotteiden suorat vaikutukset eivät ole tällä hetkellä merkittäviä Suomen kansantaloudelle, mutta yrityskohtaisia eroja on. Se, että EU:n asettamat pakotteet eivät vaikuttaneet Suomeen suuremmin, on hallituksen ison neuvottelutyön tulos. Tulevaisuuden kannalta oleellinen kysymys on, pitkittyykö kriisi. Se voi muuttaa tilannetta ja siihen pitää varautua, Sanni Grahn-Laasonen toteaa.

Hän painottaa, että hallitus on suhtautunut vakavasti Venäjän torstaina asettamiin vastapakotteisiin.

– Linja on ollut johdonmukainen. Hallitus perustaa arvionsa valtionvarainministeriön sekä Suomen pankin laskelmiin. Kriisin vaikutukset tarkastetaan elokuun budjettiriiheen mennessä, jotta päätöksiä voidaan tehdä ajankohtaisen tiedon pohjalta, Grahn-Laasonen sanoo.

Grahn-Laasonen pitää arvokkaana sitä, että myös oppositiopuolue keskusta hyväksyy sen tosiasian, ettei Suomi voi lipsua EU:n linjasta.

Hän kysyy, mistä Sipilä itse asiassa on eri mieltä.

– Välillä on ollut vaikea saada linjasta selvää, Grahn-Laasonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)