Verkkouutiset

”Ei voi olla totta” – Italiassa viranomainen valvoo tukia lentokoneella, Suomessa millimetrinauhalla

Maaseutumedia-yrittäjän mielestä viranomaisvalvonnat ovat liian usein mielivaltaisia ja niistä valittaminen on tehty mahdottomaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kurikkalainen maaseututoimittaja Hannu Koivisto kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan kertoneensa tuttavalleen suomalaisen farmarin viranomaisvalvonnoista. Tuttava sanoi, ettei usko, sillä ”eihän tuo voi olla sivistysvaltiossa totta”.

Koiviston mukaan hän saa paljon puheluita yksityisiltä kansalaisilta, suomalaisen ruuan tuottajilta.

– Heillä on hätä. Viranomaisvalvonnat ovat liian usein mielivaltaisia ja niistä valittaminen on tehty mahdottomaksi.

– Maajussin tekemisiä valvotaan monelta suunnalta. Viranomaisia piisaa kuin lipinpiruja. Tukivalvonnat pellolla tehdään millimetrinauhalla, kun ne esimerkiksi Etelä-Italiassa ne tehdään lentokoneesta, Hannu Koivisto kirjoittaa.

Vaikka farmari hyväksyy viranomaisen päätöksen digitoidusta peltoalasta, joskus sekään ei hänen mukaansa riitä, jos digitoitu ala on muuttunut. Ja sanktioita rapisee.

– Tuet maksetaan ilman että tuen saaja saisi erittelyä, mikä tarkoittaa sitä että et tiedä onko tuet laskettu oikein kun et tiedä edes laskentaan kuuluvia hehtaareita.

Eläinvalvonnoista vastaavat eläinlääkärit ovat Koiviston mukaan omaksuneet usein poliisin tehtävät. Eläintenpitokieltopäätös saattaa olla joskus perusteltu, mutta ongelma on siinä, että oikeusprosessi maksaa.

– Farmari on aina heikoilla oikeusprosessissa, jonka toisessa vaakakupissa on esimerkiksi läänineläinlääkäri. Hierarkiassa alempi kunnaneläinlääkärin ja maatalouslomittajan lausunto häviävät todistelussa painoarvossaan käräjillä mitä todennäköisemmin.

– Tila, jolta kiellettiin todennäköisesti ainoana maailmassa ADE-vitamiinin annostelu eläimille, ei saanut tuhansien eurojen sanktioon edes valituslupaa hallinto-oikeudelta. Valitusprosessi on nyt kestänyt kolme vuotta eikä loppua näy.

Erityisesti Koivistoa kiinnostaisi tietää mikä on eläimen puhtaudessa termi ”riittävä”. Sitä ei ole kirjattu mihinkään, vaan se on ainoastaan valvontaeläinlääkärin subjektiivinen näkemys.

– Subjektiivinen näkemys tuomioon voi olla esimerkiksi sateen jälkeen kuraiset eläimet.

– Laissa esitetyt termit ”riittävä” tai ”täytyy huolehtia” ovat veteen piirrettyjä viivoja. Vaatimuksia ei ole konkretisoitu, Hannu Koivisto toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)