Verkkouutiset

”Hui, anteeksi” – ministeri piti eduskunnalle puheen väärästä asiasta

Eduskunnassa koettiin harvinainen erehdys, kun opetus- ja viestintäministeri puhui toisesta asiasta kuin mitä käsiteltiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta ryhtyi tiistaina täysistunnon aluksi käsittelemään ammattikorkeakoululain ja yliopistolain uudistusta.

Esittelypuheenvuoro kuului opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulle (sd.). Hän aloitti puheensa todeten, että ”arvoisa puhemies! Esittelyssä on tänään siis laki Suomen Akatemiasta ja esitys sen muuttamiseksi siltä osin kuin nyt muutoksia tehdään”.

– Ensinnäkin on hyvä todeta, että Suomen valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen taso on lähes kaksi miljardia euroa ja siltä osin ei ole sama, mitä tällä rahalla tehdään. Osuutemme, opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan osuus, on siis korkeakoulujen ja Suomen Akatemian kautta tästä noin puolet, ja kilpailtuna rahoituksena Suomen Akatemian ja Tekesin kautta kanavoituu jo noin 43 prosenttia kahdesta miljardista. No, Suomen Akatemian tieteen tila…, Krista Kiuru puhui.

Tässä vaiheessa puhemies Eero Heinäluoma keskeytti puhujan.

– Arvoisa ministeri, meillä on tässä ensimmäisenä asiana hallituksen esitys ammattikorkeakoululaiksi ja toisena asiana hallituksen esitys laiksi Suomen Akatemiasta, mutta tuntui siltä, että ei tämä aloitus salia haitannut mitenkään, puhemies totesi.

Eduskunnan pöytäkirjan mukaan ministeri Kiuru totesi puhemiehen keskeytettyä ja havaittuaan asian ”hui, anteeksi”.

Ministeri sai konseptinsa nopeasti järjestykseen.

– Arvoisa puhemies! On kyllä hyvä, että näin on. Minä nimittäin itse ilmoitin ne näin päin, mutta se on hyvä, että täällä muutetaan tärkeysjärjestystä. Lähdetään sitten siitä liikkeelle, että esittelenkin ammattikorkeakoululakia ja siihen tehtäviä muutoksia, Krista Kiuru jatkoi.

Puheensa lopuksi hän totesi ”olen pahoillani, että muistin vanhasta tottumuksesta, että lähdemme liikkeelle Suomen Akatemialla, mutta lähdetään sitten tässä iltapäivän ratoksi sinnekin puolelle”.

– Joo, akatemiaankin vielä tänään ehditään, puhemies Heinäluoma vastasi.

Suomen Akatemiaa koskeva laki tuli käsittelyyn myöhemmin. Tuolloin oli puhemieheksi siirtynyt Pekka Ravi.

– Keskustelun aloittaa ministeri Kiuru, jolla on uusi yritys valaista meille akatemialain sisältöä. Olkaa hyvä. Se ensimmäisellä kerralla alkoi ihan vauhdikkaasti, Pekka Ravi totesi.

– Arvoisa puhemies! Minä pääsin ensimmäisellä kerralla aika pitkälle, ennen kuin silloin puhemies Heinäluoma huomautti, että me vaihdoimme nämä kokouslistan asialistat toisinpäin, ja en valitettavasti ollut saanut tuota tietoa ja tiesin, että se oli näin alun perin päätetty järjestys, ja sitä oli sitten tänään vissiin vaihdettu, että näin sitä mennään! Asia on tärkeä tämäkin, ja kiitos siitä, että saan sen esitellä, Krista Kiuru totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)