Verkkouutiset

Sokos alkoi boikotoida turkiksia, keskustalaiset haluavat boikotoida Sokosta

Keskustan kansanedustajat Antti Kurvinen ja Mikko Kärnä moittivat Sokoksen päätöstä luopua aitojen turkisten ja turkissomisteiden myynnistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajien mielestä päätös on populistinen ja kaksinaismoralistinen. Sokos ilmoitti torstaina lopettavansa turkisten ja turkissomisteiden myynnin.

– Sokoksen päätöstä voisi pitää jollain tavalla loogisena, mikäli samalla olisi luovuttu muovipusseihin verrattavien ja ympäristöä kuormittavien tekoturkisten myynnistä. Sen sijaan päätettiinkin ajaa kotimaista ja maailman eettisistä turkistuotantoa alas, Mikko Kärnä ja Antti Kurvinen toteavat.

Kansanedustajat muistuttavat, että kotimainen turkistuotanto toimii täysin ilman yhteiskunnan tukia ja tuo satojen miljoonien eurojen vientitulon Suomelle sekä pitää yllä monen pienen paikkakunnan kuntataloutta.

– Niin kauan kuin turkiksille on kysyntää, tullaan niitä myös tuottamaan. Tällaiset päätökset vaarantavat kotimaisen tuotannon, jolloin se vain siirtyy johonkin muuhun maahan, jossa ei ole minkäänlaisia standardeja eläinten hyvinvoinnille.

Kansanedustajat toteavat myös, että tuotettujen turkisten lisäksi Suomessa käydään kauppaa myös luonnonturkiksilla, jotka ovat taatusti maailman eettisimpiä tuotteita vaatteiden valmistukseen. Edustajat suosittavat kotimaisen teollisuuden puolustajia boikotoimaan Sokoksen vaateosastoja tämän päätöksen johdosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)