Verkkouutiset

Petteri Orpo: Tavoitteena on painaa velkaantuminen alas budjettiriihessä

Hallitus aikoo pitää kiinni tiukasta menokehyksestä, jotta talouskasvu ja työllistyminen pienentäisivät alijäämää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituspuolueiden puheenjohtajat pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (s.) kertoivat budjettiriihen tunnelmista tänään Kesärannassa.

Sipilän mukaan budjetin iso kuva lähtee siitä, että menokehys on tehty tiukaksi. Valtiontalouden menot on saatu kuriin leikkaamalla aiemmin vaalikaudella, ja talouskasvun tuomat lisätulot näkyvät nyt alijäämän pienentymisenä.

– Sehän on ollut hallituksen keskeisin tavoite, taittaa velkaantuminen ja lopettaa velaksi eläminen, Sipilä muistutti.

Orpo sanoi, että tavoitteena on nyt painaa velkaantuminen mahdollisimman alas tänään käynnistyneessä budjettiriihessä.

Orpo kertoi, että valtiovarainministeriön tuoreen talousennusteen mukaan talouskasvu on ollut voimakasta ja se on pikemminkin vahvistumaan päin kuin tasaantumaan päin. Hallitus sai uuden ennusteen käyttöönsä budjettiriiheen, mutta se julkistetaan vasta 19. syyskuuta.

Solidaarisuusveron jatkosta, veronkevennyksistä eikä perhevapaauudistuksesta tihkunut triolta tietoa. Päätöksistä kerrotaan vasta huomenna riihen päätteeksi.

– Mitään ei ole sovittu, ennen kuin meillä on kokonaisuus kasassa, Sipilä sanoi.

Terho paljasti, että riihessä keskustellaan turvallisuuskysymyksistä ja niistä tullaan tekemään myös avauksia.

Orpo ja Terho kehuivat riiheä valmistavien keskustelujen henkeä erittäin hyväksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)