Verkkouutiset

Muista siirtää kelloja ‒ kesäaika alkaa ensi yönä

Kellojen siirtelyä on kritisoitu turhana ja hankaluuksia aiheuttavana käytäntönä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirrytään talviajasta kesäaikaan. Kelloja siirretään aamuyöllä kolmelta tunti eteenpäin klo neljään.

Kellojen siirtämisen johdosta yksi tunti jää siis välistä. Tämä saattaa vaikuttaa ihmisten unirytmiin, kun herätyskello soi tuntia aiemmin kuin talviaikana.

Kesäaikaan siirtymisen tarkoituksena on ohjata ihmisten valveillaoloa valoisaan vuorokauden aikaan. Valoisaan aikaan ihmiset ovat aktiivisempia ja muun muassa valaistukseen tarvittavaa energiaa säästyy.

Kellojen siirtelyä on viime aikoina kritisoitu runsaasti ja sitä on pidetty turhaan hankaluuksia aiheuttavana systeeminä.

Kelloja siirrellään myös muualla Euroopassa, sillä kesäajasta säädetään EU:n direktiivissä.

Suomi oli viimeisimpiä Euroopan maita, jotka ottivat kesäajan käyttöön. Suomessa kesäaikaa kokeiltiin ensimmäisen kerran jo 1940-luvulla, mutta vakiintuneeksi käytännöksi kellojen siirtely tuli vasta vuonna 1981.

Kesäaikaan siirrytään aina maaliskuun viimeisenä sunnuntaina. Talviaikaan puolestaan siirrytään lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)