Verkkouutiset

Esko Valtaoja: 2 500 vuoden päästä elinvuosistamme muistetaan vain tämä suomalaislöytö

Emeritusprofessorin mukaan päivänpolttavat uutiset ovat arvottomia Mikko Tuomen havainnon rinnalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja kirjoittaa Turun Sanomissa lähimmästä kentaurista, monen tähtimatkoista haaveilleen kiinnostuksen kohteesta. Alfa Kentaurin lähin tähti Proxima on 4,26 valovuoden päässä.

– Nyt tiedämme, että lähimpään Kentauriin todella kannattaisi lähteä, kiitos suomalaisen tähtitieteilijän Mikko Tuomen, joka väitteli Turun yliopistossa muutama vuosi sitten. Samoihin aikoihin hän oli huomannut matemaattisen analyysin perusteella, että Proximaa saattoi kiertää maapallon kaltainen planeetta. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin Mikon aavistus saatettiin osoittaa todeksi maailman suurimmilla kaukoputkilla tehdyillä havainnoilla, Esko Valtaoja toteaa.

– Mikon kehittelemillä menetelmillä on löydetty planeettoja muidenkin lähitähtien ympäriltä. Mikko itse työskentelee Hertfordshiren yliopistossa Englannissa, kukapa nyt Suomessa hyödyttömällä perustutkimuksella saisi itsensä elätettyä.

Mitä hyötyä on tietää lähintä tähteä kiertävän mahdollisesti elinkelpoisen planeetan?

– Lyhyellä aikavälillä ei yhtään mitään, soteratkaisut ja Syyrian sota ovat toki tärkeämpiä. Pitkällä tähtäimellä päivänpolttavat uutiset kuitenkin asettuvat omaan arvottomuuteensa ihmiskunnan historiassa. 2 500 vuoden kuluttua ainoa, mitä meidän elinvuosistamme muistetaan, voi hyvinkin olla Proxima Kentaurin planeetan löytäminen, Valtaoja vastaa.

– Nykytekniikalla matkat tähtiin ovat toivottomia haaveita, ainakin jos ihmisistä puhutaan. Venäläinen miljardööri Juri Milner on käynnistänyt projektin, jossa pyritään lähettämään pikkuriikkinen luotain tähtiin vielä tämän vuosisadan aikana. Yhden miljardöörin rahat eivät siihen taida riittää, mutta yhden sodan hinnalla se voisi jo onnistuakin.

– Entäpä parinsadan vuoden kuluttua, tai parin tuhannen? Emme me tänne maapallollekaan voi loppuiäksemme jäädä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)