Verkkouutiset

Kristillisdemokraattien Sari Essayah vaatii kiristämään pikavippien sääntöjä

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah vaatii kiristämään pikavippien korko- ja perintäsääntöjä velkakierteiden ehkäisemiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sari Essayah vaatii ns. pikavippejä koskevaan lainsäädäntöön muutosta siten, että todellinen vuosikorko yli 2000 euron luotoissa saisi olla enintään 35 prosenttia.

Hänen mukaansa pikavippiyritykset kiertävät nykyistä säädöstä, jonka mukaan todellinen vuosikorko alle 2000 euron lainoissa saa olla enintään 50 prosenttia. Ne myöntävät luoton vähintään 2000 euron tililuottona, jota saa nostaa osissa. Todellinen vuosikorko nousee moninkertaiseksi sallittuun verrattuna.

Essayahin mielestä myös velkojen perintäsääntöjä olisi muutettava siten, että perintäkustannusten kera vaikeuksiin ajautunut ihminen ei joudu maksamaan velkaansa moninkertaisesti ja kykenee vapautumaan velkakurimuksestaan kohtuullisin ehdoin.

– Etenkään kaikki nuoret eivät ole vielä 18 vuotta täytettyään oppineet, että velat on maksettava korkoineen ja esimerkiksi uhkapelaaminen voi olla alku maksuhäiriöille, hän sanoo.

Essayahin mukaan monet pikavippiyritykset ja Suomen pelimonopolin vastaisesti toimivat nettipeliyritykset käyttävät nuorten kokemattomuutta häikäilemättömästi hyväkseen markkinoidessaan aggressiivisesti tuotteitaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)