Verkkouutiset

Valtio hävittää tuhansien eurojen arvoiset karhujen ruumiit. Miksi?

Kansanedustaja ihmettelee, onko järkevää hävittää tuhansien eurojen arvoisia karhujen ruhoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsästyslaissa määrätään, että pakkotilanteissa lopetettujen suurpetojen ruhot on toimitettava riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle. Laitos voi luovuttaa eläimen yleishyödylliseen tarkoitukseen tai hävittää sen.

Kansanedustaja Reijo Hongiston (ps.) jättämän eduskuntakyselyn mukaan metsästäjät hämmästelevät, miksi kannanhoidossa kaadetusta karhusta riittää lähettää tutkimuslaitokselle vain näytteet. Pakkotilanteessa tai poikkeusluvalla lopetettu eläin taas pitää lähettää nylkemättömänä tutkimuksiin.

”Mitä eroa on esimerkiksi auton alle jääneellä ja SRVA-toiminnan tuloksena lopetetulla karhulla taikka kannanhoidollisen metsästyksen yhteydessä kaadetulla karhulla”, Hongisto ihmettelee. Ensin mainittu karhu siis menee tutkimuskäyttöön ja jälkimmäisen karhun ruho jää metsästäjille.

Karhun ruhon arvo voi olla jopa yli 8 000 euroa. Kysymyksessä tiedustellaankin, onko järkevää hävittää arvokkaat ruhot vai olisiko järkevämpää antaa ne riistanhoitoyhdistykselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)