Suomenlahden suhdekirja kuvailee veljeskansamme Viron elämänmenoa. Tekijät ovat kuunnelleet, katselleet ja lukeneet virolaista keskustelua ja poliittista elämää. Ero maittemme välillä on melkoinen. Ennen neuvosto-virolaisia kiellettiin uskomasta, mitä K-kaupan Väiski kertoi lihatarjouksista suomalaisissa tv-mainoksissa. Nyt Suomi estelee EU-Virosta tuotavaa tavaravirtaa.
Viro-Suomi ei ole Kaja Kunnaksen ja Marjo Näkin kirjan näkyvä juoni. Se vain tulee mieleen, kun ihmettelee valtioiden erilaisuutta. Virolaisista 25 prosenttia puhuu äidinkielenään venäjää, suomalaisista ruotsia ehkä neljä prosenttia, viimeksi mainittujen elinolosuhteet ovat osin jopa paremmat kuin enemmistön.
Viron venäjänkieliset pantiin maan itsenäistyttyä tiukille. Vielä nyt venäjänkielisiä simputetaan erityisellä kieli- ja kansalaisuuskokeella – huomattavalla osalla heistä kun ei ole virallista kansalaisuutta.
Kokeesta suoriutuminen on kuitenkin juhlan arvoinen. Hämmästyttää, että sopu kieliryhmien välillä on olosuhteisiin nähden hyvä. Ei tarvitse kuin verrata Viron elämänmenoa rajantakaiseen, niin halu kireään rähinään laantuu.
Kirja ei ole puolueeton. Tekijät lähtevät siitä, että Viro ei suinkaan vapaaehtoisesti liittynyt Josif Stalinin Neuvostoliittoon, eikä vuosikymmenten yhteiselo ollut hyvästä. Nyky-Venäjän tiedonvälitys on propagandaa, jota käydään kuin sotatilassa.
Venäjän kannalta hankalaa tässä on se, että huonoa propagandaa voi verrata aina muiden tahojen jakamaan tietoon. Länsimaistuneiden – entisten Neuvostoliiton alistamien – nyt vapaiden valtioiden menestys ärsyttää jämähtänyttä Venäjää. Kirjoittajat ovat siis Viron puolella.
Viro ja Suomi – kumpainenkin hyviä, mutta eri kilpalajeissa
Kaja Kunnas ja arko Näkki katselevat Viroa sisältäpäin ja Suomea myös sieltä käsin.
Kaikki suomalaispoliitikot haluavat tänään kertoa, miten ovat aina kannattaneet Viron parasta. Perusteita kun alamme tarkemmin tuumailla, monille Viron paras oli kuitenkin Neuvostoliiton paras. Siksipä virolaiset eivät kovin yksiselitteisesti pidä Suomea suinkaan pelastajanaan. Varsinkin suomalaisille sosialisteille ja kommunisteille Viron menestys ja omanarvon tunne aiheuttaa yhä närästystä.
Aito kansojemme lähestyminen alkoi Viron itsenäistyttyä. Vapautuminen räjähti käyntiin ja näkyi Tallinnassa ensin. Kaupunki pursuaa liikemiesmäistä nousukkuutta. Raha on tuonut rikkauksia ja jakanutkin sitä muille. Ero rikastuneen pääkaupungin ja muun Viron välillä on kuitenkin räikeä.
Suomalaisille Viro on houkutteleva ja Suomi puolestaan virolaisille. Noin 70 000 virolaista on rekisteröitynyt Suomen asukkaaksi. Suomalaisia asuu Virossa paljon vähemmän. Hinnat, tasavero, byrokratia ovat Virossa paljon kevyempää, samoin kuin asuminen. Olot Suomessa takaavat kuitenkin paremman sosiaaliturvan. Eniten muuttovoittoon Virosta Suomeen on ohjannut työ.
Pääosin Suomenlahden ylitse muuttaneet ovat olleet tyytyväisiä olosuhteisiin. He ovat saaneet tehdä päätöksensä vapaaehtoisesti.
Neuvostoliiton aikana se ei olisi ollut mahdollista. Ja nyt jos jotakuta kaduttaa, kotiinpaluu on täysin mahdollista. Eikä aina pysyvä muutto ole tarpeen, Suomenlahden ylitse kun pääsee muutamassa tunnissa.
Nenäkkyydestä ei hyötyä
Virolaiset ovat varsin itsevarmoja, mutta eivät näytä sietävän suomalaispoliitikkojen viisasteluja. Viron presidenttinä pian kymmenen vuotta ollut Toomas Hendrik Ilves on yksi Suomenlahden rantojen näkyvimpiä vallankäyttäjiä, ehkä originellein. Jos häntä piikittelet, takaisin saat kunnolla. Ja kun seurataan Venäjän ja Viron välejä, viimeksi mainitun suorasanaisuus on kieltämättä rohkeaa.
Yksi Viroa nälvineistä on ollut ex-ulkoministerimme Erkki Tuomioja (sd.). Hän oli toiminut Venäjän eduksi Viroa vastaan. Kun Ilves maansa ”voitonpyhänä” rinnasti Ukrainan tapahtumat Viron vuosiin 1918 ja 1940, Tuomioja kiiruhti möläyttämään: ”Ilveksen maailmankuva on muodostunut Münchenissä ja Yhdysvalloissa silloin, kun muut ovat eläneet ja tulleet toimeen täällä”.
Mistä aivolohkojensa mutkasta ulkoministeri viitsi moista kehitellä, vieläpä julkisesti? No, Ilvespä tähän twiittasi: ”Hyvää yötä ja kauniita unia kaikki yhdysvaltalaiset ja müncheniläiset”. Ja jatkoi vielä myöhemmin: ”Mielestäni maiden välisissä suhteissa ei pitäisi näin käyttäytyä, mutta kuitenkin. Olen tottunut tähän”.
Helsingin Sanomien Kuukausiliite ylitti em. mauttomuuden: se julisti kilpailun parhaasta Viroa haukkuvasta sanasta. Viro sekä Julkisen Sanan Neuvosto totesivat HS:n olleen mauton. Kakarat asialla.
Yhteistyö voimaa
Viron asema on Euroopassa kokenut huimia askeleita eteen- ja ylöspäin. Venäjänkielisten suuri osuus on sekä vaara- että voimatekijä. Kirjan toimittaneet asettavat paranevan tulevaisuuden ehdoksi, että vaurastuva maa kykenee huomioimaan kaikkien kansalaisten välttämättömät tarpeet.
Suomalaisilla Virossa on mukavat oltavat. Hinnat ovat edulliset. Olitpa turisti tai pitempään viihtyvä, olet maassa, joka joutuu paiskimaan töitä, jotta vapaus olisi taattu. Nurinkurista toki asetelmassa on, että maa joutuu turvautumaan muiden sotavoimiin ollakseen uskottava.
Suomen ja Viron lähentyminen on samanlaista kuin puheet Ruotsin ja Suomen yhteiselosta. Monasti ne liittyvät kohteliaaseen ystävyysliturgiaan, ja kun tosipaikka tulee, huomataan, että jokaisella on kuitenkin oma etu lähimpänä. EU riittäköön.
Entä edes tunneli Suomenlahden alitse? Kun kirjassa siihen ei oteta kantaa, lukijan on esitettävä varoittava sanansa. Kun länsimetron kävi niin kuin kävi, Tallinna-Helsinki-tunneli tulisi liki kolme kertaa arvioitua kalliimmaksi eikä valmistumisaikataulussakaan pysyttäisi.
Kaja Kunnas & Marjo Näkki: Suomenlahden suhdekirja. Uudet vaaran vuodet. Kosmos 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.