Verkkouutiset

Kaksikielisyyttä kannatetaan – pakkoruotsia ei

Suomen kaksikielisyydellä on kansan enemmistön tuki, mutta pakollisesta ruotsin opiskelusta halutaan eroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Enemmistö Åbo Akademin tekemän kyselyn vastaajista suhtautui ruotsin kieleen Suomessa myönteisesti.

Esimerkiksi suurin osa suomenkielisistä suomalaisista (69 %) on sitä mieltä, että ruotsin kielen ja kulttuurin katoaminen Suomesta olisi vahinko ja pitää ruotsin kieltä olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

Kuitenkin näkyvissä on selvästi myös toinen puoli mielipiteistä, sillä monissa konkreettisissa kysymyksissä ruotsiin suhtauduttiin selvästi kielteisemmin. Vastaajista 62 prosenttia on sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.

Peräti kolme neljästä vastaajasta on sitä mieltä, että ruotsin kielen opiskelun pitäisi olla vapaaehtoista.

Kyselyyn vastasi 7 358 suomenkielistä henkilöä. Toiseksi tarkoituksena oli selvittää miten keskustelu pienryhmissä vaikuttaa osallistujien mielipiteisiin. Tähän kansalaiskeskusteluun osallistui 326 henkilöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)