Verkkouutiset

Ammattiliiton mielestä maakuntien pitäisi tuottaa hallinto- ja tukipalvelunsa itse

Tulevissa maakunnissa ja kunnissa onkin mietittävä tarkasti toiminnan ulkoistamisen tai yhtiöittämisen järkevyyttä, sanoo Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tulevien maakuntien ja kuntien kannattaisi tuottaa palvelunsa yhteisesti niin, että työpaikat säilyvät oman maakunnan ja kuntien alueella, sanoi Maija Pihlajamäki liiton syyspäivillä Kajaanissa lauantaina.

Hän muistutti, että perustuslakivaliokunta päätti kesäkuussa yksiselitteisesti, että maakunnalla on oltava oikeus tuottaa sote-palveluita itse vapaasti eikä niitä ole pakko siirtää erillisiin yhtiöihin.

– Aikaisempien kokemusten mukaan esimerkiksi hallinnon keskittäminen valtakunnallisiin palvelukeskuksiin ei ole tuonut kustannussäästöjä, vaan pahimmassa tapauksessa räjähdysmäisen lisälaskun, Pihlajamäki huomautti.

Näin kävi esimerkiksi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa sekä viimeisimpänä Kajaanin kaupungilla, jossa tukipalvelut siirrettiin Kainuun Sotelta Kunnan Taitoa Oy:lle.

– Suurimpina ongelmina ovat yleensä yhteiset tietojärjestelmät ja niiden uudistamisesta aiheutuva kustannusten räjähdysmäinen nousu, Pihlajamäki sanoi.

Työhyvinvointiin ja palkkaukseen parannuksia

Jytyn puheenjohtajan mukaan työntekijät tarvitsevat jatkuvaa koulutusta työtehtävien vaihtuessa ja osaamistarpeiden muuttuessa esimerkiksi digitalisaation ja uusien tietojärjestelmien myötä.

– Lisäksi on selvää, että koulutuksen tulee tapahtua työajalla, kun työtehtävät muuttuvat ja vaihtuvat uudelleen sijoittamisen myötä.

Pihlajamäki vaatii tulevissa neuvotteluissa palkkauksen parantamista perus- ja hyvinvointipalveluja tuottaville matalapalkkaisille aloille.

– Palkankorotusten tulee olla euromääräisiä, mikä sopii matalapalkka-aloille paremmin kuin prosenttikorotukset. Sote- ja maakuntauudistus ja sen viivästyminen vaikuttaa sopimuskauden pituuteen.

Sote- ja maakuntauudistuksen onnistumisessa Pihlajamäen mukaan on olennaista hyvä tiedonkulku ja henkilöstön mahdollisuudet osallistua.

– Luottamusmiehen rooli muutosprosessissa on aivan keskeinen, kun mietitään henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa, Pihlajamäki sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)