Verkkouutiset

Juhannusliikenteessä varauduttava ruuhkiin torstaina ja sunnuntaina

Juhannusliikenteen vilkkaimmat päivät ovat torstai ja sunnuntai. Molempina päivinä ruuhkat voivat hidastaa liikennettä, joten matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juhannuksen paluuliikenne on vilkkaimmillaan sunnuntaina 25.6. kello 11–22 välillä. Myös paluuliikenteessä ajonopeudet voivat tippua huomattavasti ruuhkien takia. Liikennettä on runsaasti koko päivän varsinkin valtateillä 4 ja 5 Helsinkiin päin.

Poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa, että poliisi valvoo juhannusliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä.

– Juhannusaattona ja -päivänä teemme lisäksi tehostettua rattijuopumusvalvontaa juhlapaikkojen ja ravintoloiden läheisyydessä, Ajaste kertoo.

Myös Liikenneturvalla on juhannuksena alkoholi mielessä. Jo pienikin määrä alkoholia lisää riskejä liikenteessä, ja liki puolet kohtalokkaista rattijuopumusonnettomuuksista ajetaan touko-elokuussa. Liikenneturva kehottaa keskikesän juhlijoita pitämään yhdessä huolta siitä, ettei kukaan tartu rattiin päihtyneenä.

– Juhannusreissuja ja -juhlia suunniteltaessa on hyvä miettiä ennakkoon kulkemiset ja suosia julkisia tai sopia porukan selvä kuski. Myös seuraavan päivän ajokuntoa kannattaa miettiä, jos yö meni valvoessa ja illan keittoon tuli muutakin kuin raparperia. Jos ajokunto yhtään epäilyttää, on ajoa siirrettävä, muistuttaa Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Oulusta.

Leppoisa asenne ja kiireetön aikataulu luovat hyvät lähtökohdat juhannusreissulle.

– Juhannustaiat voisikin tänä vuonna tehdä jo etukäteen ja kerätä kukkien sijaan kolme A:ta mukaan juhannusliikenteeseen eli huolehtia siitä, että ajoneuvo, aikataulu ja asenne ovat kunnossa, summaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Poliisi valvoo ja turvaa juhannuksena myös vesiliikennettä.

– Valvomme etenkin kuljettajan kuntoa ja veneen turvavarusteita. Pelastusliivit kannattaa pitää päällä aina veneessä oltaessa, poliisitarkastaja Ajaste sanoo.

– Kannattaa myös kiinnittää moottorin hätäkatkaisijan remmi pelastusliivien lenkkiin. Tällä voidaan varmistaa moottorin sammuminen, jos jostain syystä putoaa veneestä, muistuttaa yksikönpäällikkö Ville Räisänen Trafista.

– Jos veneestä löytyy hätäkatkaisija, kannattaa sitä ehdottomasti käyttää, sillä se on helppokäyttöinen turvallisuusvaruste ja hyvä henkivakuutus, hän muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)