Verkkouutiset

Juhana Vartiainen ojentaa Yleä: Ne metelöivät, jotka näkevät valtansa vähenevän

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan työmarkkinatilanteen kärjistymistä liioitellaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kuulkaas @yleuutiset, työmarkkinatilanne ei ole ”kärjistynyt” muuta kuin joidenkin johtajien puheissa. Tessit voimassa ja työllisyys kasvaa, Juhana Vartiainen tviittaa.

Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella työmarkkinatilanne on varsin tulehtunut.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ilmoitti keskiviikkona luopuvansa keskusjärjestösopimuksista. Sopimukset koskevat muun muassa luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun asemaa sekä ay-jäsenmaksujen perintää.

Työntekijäjärjestöissä ilmoitus on otettu vastaan jyrkästi ja EK:ta on syytetty suoranaisesta sodanjulistuksesta.

– Metelöiväthän ne jotka aivan oikein näkevät oman valtansa vähenevän kun työmarkkinat uudistuvat, Juhana Vartiainen kuitenkin jatkaa twitterissä.

Hän sanoo yrittävänsä tuoda esiin sen tosiasian, että ”järjestöjen kauhistus on ihan eri juttu kuin mitä työpaikoilla ajatellaan”.

Vartiainen muistuttaa, että työehtosopimukset rullaavat Ruotsissakin

– Mutta ilman tupoja ja yleissitovuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)