Verkkouutiset

Juha Sipilä IS:lle: Valinnanvapauteen tehdään muutoksia, jos perustuslaki vaatii

Pääministerin mukaan tärkeintä on turvata perustuslakivaliokunnan työrauha.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan sote-uudistuksen valinnanvapauteen voidaan tehdä perustuslain mahdollisesti vaatimia muutoksia.

– Sote-reformin osana on valinnanvapaus, mihin tehdään perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella tarvittavat muutokset, hän toteaa Ilta-Sanomille.

Kiinassa parhaillaan vierailevan Sipilän mukaan hallitus aikoo viedä sote-uudistuksen määrätietoisesti maaliin. Hän penää työrauhaa perustuslakivaliokunnalle ja varoittaa spekuloinnista.

Sote-vääntö äityi maanantaina kovaksi, kun sisäministeri Paula Risikko (kok.) totesi Lännen Median haastattelussa, että maakuntalain ja sote-järjestämislain käsittely on keskeytettävä eduskunnassa, mikäli sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapausmalliin on tehtävä muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon seurauksena.

Lausunto kirvoitti oitis vastalauseita. Keskustan kansanedustaja Matti Vanhasen mukaan Risikon kannanotto voidaan tulkita jopa perustuslakivaliokunnan painostamiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)