Verkkouutiset

Kotitalousvähennykseen ehdotetaan laajennusta – eläkeläisten tulot eivät riitä hyödyntämiseen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mielestä myös vähennykseen oikeuttavien palveluiden lista vaati tarkastelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kalle Jokinen ehdottaa kotitalousvähennyksen laajentamista eläkeläisten osalta.

– Ei ole oikeudenmukaista tai tarkoituksenmukaista, että ne, jotka apua eniten kotona tarvitsisivat, eivät saa vähennystä käyttöönsä pienten eläketulojen vuoksi, Jokinen toteaa.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) selvitti tutkimuksessaan vuonna 2015, että henkilöt, joilla kotitalousvähennystä jää käyttämättä ovat keskimäärin muita vanhempia ja usein yksin asuvia eläkeläisiä.

– Esimerkiksi moni eläkeläinen mielellään tilaisikin enemmän arkea helpottavia palveluita kotiinsa, mutta esteeksi muodostuu se, että pienestä eläkkeestä maksetut verot eivät välttämättä riitä vähennyksen täysimääräiseen hyödyntämiseen. Myös vähennykseen oikeuttavien palveluiden lista vaatii tarkastelua. Esimerkiksi vanhusten turvapuhelinpalvelu pitäisi saada kotitalousvähennyksen piiriin, Jokinen toteaa.

Kotitalousvähennyksen saa kotona tapahtuvasta hoito- ja hoivatyöstä. Esimerkiksi kaupassakäynti kuuluu korvattaviin palveluihin, kunhan palvelu on osa laajempaa vähennykseen oikeuttavaa palvelua. Kotitalousvähennystä on mahdollista saada myös tietokoneen käyttöopastukseen.

Hallitus päätti viime syksyn budjetissa nostaa kotitalousvähennystä 50 prosenttiin maksetusta työkorvauksesta eli puolittaa kotiin vietävien palveluiden hinnan tilaajalle.

– Päätös vähennyksen nostosta oli tärkeä. Kotitalousvähennys parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia teettämään ulkopuolisilla kotitöitä ja torjuu tehokkaasti myös harmaata taloutta. Ennen kaikkea se helpottaa monien perheiden arkea ja lisää perheiden yhteistä vapaa-aikaa, Jokinen luettelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)