Verkkouutiset

Järjestöiltä liuta vaatimuksia Pariisin ilmastokokoukseen

Yksitoista suomalaista ympäristö- ja kehitysjärjestöä vaatii Suomelta ja EU:lta rohkeita askelia energiamurroksen vauhdittamiseksi Pariisin ilmastoneuvotteluissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Järjestöjen mukaan ilmastokatastrofin estäminen vaatii fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista koko maailmassa vuoteen 2050 mennessä sekä päästövähennysten välitöntä vauhdittamista seuraavan viiden vuoden aikana.

Pariisissa 30. marraskuuta alkavissa YK:n ilmastoneuvotteluissa on tarkoitus solmia uusi kaikkia maailman maita sitova ilmastosopimus.

Järjestöjen mukaan sopimukselta tarvitaan ennen kaikkea vahva viesti siitä, että fossiilisten polttoaineiden aika on vääjäämättä päättymässä.

– Ilmastouhkien torjuminen edellyttää, että hiilidioksidipäästöt saadaan mahdollisimman pian nollaan. Tavoite on kirjattava Pariisin sopimukseen niin, että se antaa sijoittajille, yrityksille ja päättäjille vahvan signaalin, ettei fossiilisiin polttoaineisiin kannata enää sijoittaa, sanoo WWF Suomen ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

Järjestöt vaativat fossiilisten polttoaineiden tuista luopumista välittömästi. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut fossiilitukien olevan tänä vuonna 650 miljardia dollaria. Suomessakin tuetaan yhä fossiilisten polttoaineiden ja niihin verrannollisen turpeen energiakäyttöä verohelpotuksin.

”Päästövähennykset saatava kiihdytyskaistalle”

Järjestöjen mukaan eri maiden nykyiset päästövähennyslupaukset ovat täysin riittämättömiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Liian lepsuja tavoitteita ei tule kirjata sopimukseen sellaisenaan, vaan niitä on arvioitava ja tarkistettava ylöspäin viimeistään vuonna 2018. Sen jälkeen sitoumuksia tulee kiristää viiden vuoden sykleissä, niin että ensimmäinen sitoumuskausi on vuosina 2021–2025.

Ilmastoneuvotteluissa maat ovat sitoutuneet rajoittamaan ilmaston lämpenemisen alle vaarallisena pidetyn kahden asteen.

– Jo puolentoista asteen lämpenemisellä on vakavia seurauksia. Kuilua lämpötilatavoitteiden ja päästövähennysten välillä on ryhdyttävä kuromaan umpeen välittömästi. Maiden tulee sopia toimista, joilla uusiutuvan energian käyttöä, energiansäästöä ja energiatehokkuutta vauhditetaan jo ennen vuotta 2020, järjestöt vaativat.

– On täysin selvää, että EU:kin joutuu tiukentamaan vuoden 2030 tavoitettaan, joten myös Suomen kannattaa varautua paljon reippaampaan päästövähennystahtiin jo nyt, sanoo ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kosonen Greenpeacesta.

Niin ikään järjestöt vaativat, että rikkaiden maiden on lunastettava lupauksensa ilmastorahoituksesta ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien peruuttamattomien vahinkojen korvaamista varten on luotava vahva mekanismi.

– Päästöjen leikkaaminen ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen tarve kulkevat käsi kädessä. Mitä hitaammin päästöjä vähennetään, sitä kalliimmaksi ilmastolasku tulee – myös Euroopassa. Nykytahdilla sopeutumiseen tarvitaan huomattavasti enemmän rahoitusta kuin mihin maat tällä hetkellä ovat sitoutuneet, Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Jonas Biström sanoo.

Teollisuusmaat sopivat Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 sadan miljardin dollarin vuosittaisesta ilmastorahoituksesta kehitysmaille vuoteen 2020 mennessä. Pelkkä kuuden vuoden takaisen rahoituslupauksen toistaminen tuskin riittää sopuun Pariisissa.

Metsät ja maankäyttö osaksi ilmastosopimusta

Metsäkato, maankäytön muutokset ja maatalous aiheuttavat neljänneksen maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä. Ekosysteemien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumisessa on tärkeä myös Suomelle.

Metsien ja maankäytön päästöjen raportointivelvollisuus laajentunee uudessa sopimuksessa kaikille osapuolille. Erityisesti valtiot, joissa on trooppisia sademetsiä, tarvitsevat tukea ja rahoitusta metsäkadon pysäyttämiseksi.

– Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ja ekosysteemien tuhoutuminen kietoutuvat ilmastokriisiin. Tarvitsemme kestäviä ratkaisuja, jotka turvaavat metsiemme, soidemme ja muiden ekosysteemien hiilivarannot, vahvistavat paikallisten ihmisten oikeuksia ja suojelevat luonnon monimuotoisuutta, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Aho.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)