Verkkouutiset

”On kutsuttu petturiksikin” – työministeri uskoo silti paikalliseen sopimiseen

Työministeri Jari Lindström (ps.) uskoo, että paikallisen sopimisen lisäämisellä on osaltaan vaikutusta kustannuskilpailukyvyn palauttamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusohjelman mukaan ”hallitus käynnistää tarvittavat työaikalainsäädännön ja muun työlainsäädännön uudistukset, jotka tukevat paikallisen sopimisen edistämistä, mahdollistavat työnantajille yhdenvertaisen aseman poikkeamistilanteissa sekä vahvistavat henkilöstön asemaa yritysten päätöksenteossa.”

– Täytyy muistaa, että paikallista sopimista on nyt jo todella paljon, mutta sitä saisi olla enemmän varsinkin siellä järjestäytymättömällä puolella. Uskon, että sitä kohti mennään väkisinkin, että yhä enemmän sovitaan asioista paikallisesti, koska siellä tunnetaan asiat paremmin, Jari Lindström sanoo Verkkouutisille.

Lindströmillä on hyviä kokemuksia paikallisesta sopimisesta. Hän kertoo, että toimiessaan Voikkaan paperitehtaalla luottamusmiehenä työpaikat tehtaalla pelastettiin paikallisesti sopimalla. Ay-taustansa vuoksi Lindström on saanut osakseen myös arvostelua.

– Kyllähän minua on syytetty petturiksi ja petteriksi ja vaikka miksikä. Se on ihan selvä, kun on tällainen tausta, niin oletetaan, että pitää kiinni kynsin ja hampain kaikista saavutetuista eduista, ja sitten kun huomataan, että näin ei olekaan, sitten koetaan, ettei ole oikealla puolella, Lindström sanoo.

– Minä olen sillä puolella, missä haetaan suomalaisille työpaikkoja, hän jatkaa.

Lindströmin mukaan ammattiyhdistysliikkeessä on kuitenkin ollut osin kiitettävää valmiutta paikallisen sopimisen edistämiseen.

– Jokainen tietää, että julkisuudessa varsinkin AKT:n ja PAM:n puolelta asiaan on suhtauduttu nihkeästi.

– Se on tavallaan ymmärrettävää, että he laittavat omaa koneistoaan kuntoon ja odottavat, mitä hallitus esittää, mutta toivoisin, että nähtäisiin iso kokonaisuus. Ei tässä ole tarkoitus tehdä pahaa, vaan pelkästään hyvää, Lindström sanoo.

Hän toivoisi, että asiaan suhtauduttaisiin maltilla. Yleislakkopuheita hän ei ota vakavasti.

Paikalliseen sopimiseen liittyviä lakimuutoksia valmistellaan Lindströmin mukaan kahdessa työryhmässä. Hallitus on asettanut uudistusten selvitysmieheksi työ- ja elinkeinoministeriön yhteistoiminta-asiamiehen Harri Hietalan, jonka tehtävänä on laatia ehdotus paikallisen sopimisen kehittämisestä 15. lokakuuta mennessä.

Lindströmin mukaan paikallisen sopimisen lisääminen auttaa osaltaan kustannuskilpailukyvyn parantamisessa, mutta se on yksi osa kokonaisuutta, eikä itsessään ratkaise hallituksen tavoitetta viiden prosentin työvoimakustannusten alentamisesta.

Lindströmin mukaan täytyy myös perusteellisesti tutkia, missä määrin Saksan mallin mukaista työehtosopimusten paikallista avaamista voitaisiin mahdollistaa.

– Se on herkkä kysymys ja sitä täytyy perusteellisesti tutkia. Siihen sitten palataan, kun selvitys ensinnäkin tulee selvitysmieheltä. Sitten tietenkin meidän pitää katsoa lainsäädäntöpuoli, mitkä ovat ne rajat ja raamit missä mennään, Lindström sanoo.

Tarkemmat aikataulut paikalliseen sopimiseen liittyvistä lakihankkeista kerrotaan perjantaina hallituksen kilpailukykyryhmän esittelyn yhteydessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)