Verkkouutiset

Itsemurhat mahdollista puolittaa

Mielenterveyden keskusliitto MTKL haluaa puolittaa Suomen itsemurhakuolemat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liitto esittää tulevan hallituksen toteutettavaksi kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa, joka parantaisi tarpeen mukaisen hoidon saatavuutta kautta maan sekä helpottaisi hoitoon hakeutumista.

– Mielenterveyden häiriöistä on oltava helpompi puhua ja ihmisen on saatava niihin tarpeen mukaista hoitoa. Tämä on nostettava itsemurhien ehkäisyohjelman myötä kansalliseksi tavoitteeksi, vaatii MTKL:n toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka tiedotteessaan.

Hänen mukaansa ihmiset on saatava tunnistamaan omaan ja läheistensä mielenterveyteen liittyvät avuntarpeet ja hakeutumaan hoitoon ajoissa ilman häpeää.

– Tiedotuksella ja valistuksella on tässä merkittävä rooli. Samalla on varmistettava, että hoitoon hakeutuva kohtaa tehokkaat ja inhimilliset hoitokäytännöt ja että hoidon saaminen on yhdenvertaista eri puolilla maata. Haluamme ohjelmalla kiinnittää erityistä huomiota nuorten ja nuorten aikuisten masennuksen varhaiseen puuttumiseen ja hoitamiseen, Sydänmaanlakka sanoo.

Suomi oli maailmanlaajuisesti kansallisen itsemurhaohjelman pioneeri aloittaessaan itsemurhien ehkäisyohjelman 1992. Ohjelma osoitti, että itsemurhakuolemat on mahdollista puolittaa. MTKL haluaa tuloksekkaan, unohduksiin jääneen ohjelman hallituksen ohjelmalistalle.

Suomen itsemurhakuolleisuus on edelleen Pohjoismaiden korkein; korkeampi kuin OECD-maissa keskimäärin. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi itsemurhien vuosikustannukset ovat noin miljardi euroa.

Suomessa vuonna 2013 itsemurhan teki 887 ihmistä. Itsemurhaa yrittää vuosittain lähes 20 000.

Mielenterveyden häiriöt maksavat vuositasolla yhteiskunnalle noin viisi miljardia euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)