Verkkouutiset

Mielenterveyspotilaan lapsi päätyy muita todennäköisemmin itsemurhaan

Tanskalaistutkimuksen mukaan itsemurhaa yrittävien ja väkivaltarikokseen syyllistyvien taustalla ovat usein ongelmalliset perheolot.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Myös heidän vanhempansa ovat usein yrittäneet itsemurhaa ja kärsineet mielenterveys- tai päihdeongelmista.

Havainnot perustuvat yli 1,7 miljoonan vuosina 1967–1997 syntyneen tanskalaisen seurantaan. Rekisteritietojen avulla seurantaa jatkettiin vuoteen 2012 tai siihen asti, kun henkilö yritti itsemurhaa tai teki väkivaltarikoksen.

Käytännössä melkein kaikki vanhempien mielenterveysongelmat liittyivät jälkeläisten itsemurhayrityksiin ja väkivaltarikoksiin. Varsinkin vanhemman epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö sekä väkivaltarikokset, kannabisriippuvuus ja itsemurhayritykset ennustivat jälkeläisten ongelmia. Itsemurhayritykset ja väkivaltarikokset olivat tällöin 3–4 kertaa yleisempiä kuin osallistujilla, joiden vanhemmilla ei ollut mielenterveys- tai päihdeongelmia. Suurimmassa vaarassa olivat jälkeläiset, joiden kummatkin vanhemmat olivat kärsineet mielenterveysongelmista tai yrittäneet itsemurhaa.

Tanskalaisten tulokset eivät osoita, mistä yhteydet tarkalleen johtuvat. Osittain ongelmien kasautuminen voi johtua geneettisestä alttiudesta, joka selittää kummankin sukupolven riskit, mutta vanhempien mielenterveysongelmat, itsemurhayritykset ja väkivalta voivat myös tarkoittaa huonoja kotioloja, kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä.

Olivat taustalla mitkä syyt tahansa, tutkijat toivovat lääkäreitä ja terveydenhuollon ammattilaisia huomioimaan myös perheen lapset, kun he hoitavat mielenterveysongelmaisia ja itsemurhaa yrittäneitä aikuisia.

Tutkimus julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä.

Asiasta kertoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)