Verkkouutiset

Kun Neuvostoliitto hajosi, sydänsairaudet alueella yleistyivät

Iskeemiset sydänsairaudet ovat edelleen yleisin kuolinsyy ympäri maailmaa, vaikka ne ovatkin vähentyneet 1980-luvulta lähtien. Kehitys ei myöskään ole ollut samanlainen joka puolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreiden tutkimustulosten perusteella sydänkohtausten ja muiden iskeemisten sydänoireiden aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet etenkin rikkaissa länsimaissa, mutta yleistyneet Itä-Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Etelä-Aasiassa. Näissä maissa iskeemisiin sydänsairauksiin menehtyvät myös suhteellisen nuoret potilaat.

Itä-Euroopan ja Keski-Aasian tilanne alkoi huonontua Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa eikä tilanne ole vieläkään korjaantunut, vaikka pahimmat vuodet ovat tilastojen perusteella takana.

Suotuisa kehitys etenkin länsimaissa on seuraus riskitekijöiden paremmasta tunnistamisesta ja ehkäisystä sekä potilaiden hoidon parannuksista. Tutkijat uskovat, että riskitekijöiden tehokkaampi kontrollointi vähentäisi kuolemia myös nykyisillä ongelma-alueilla.

Iskeeminen sydänsairaus tarkoittaa sydänlihaksen hapenpuutteesta johtuvia sydänoireita kuten sydäninfarkteja ja rasitusrintakipua. Hapenpuute johtuu useimmiten sepelvaltimotaudista.

Tutkimus julkaistiin Circulation-lehdessä. Siitä kertoo uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)