Verkkouutiset

Olli Immonen SU:ssa: Monikultturisuuteen liittyviä lieveilmiöitä voitava käsitellä

Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) sanoo Suomen Uutisten haastattelussa, että tulehtuneesta keskusteluilmapiiristä huolimatta monikultturisuuteen liittyviä lieveilmiöitä on voitava käsitellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Olli Immonen kertoo pitäneensä itsestäänselvyytenä, että hänen ”lennokkaassa Facebook-viestissään” mainitulla ’taistelu’ -sanalla tarkoitetaan nimenomaan poliittisella areenalla käytävää kamppailua.

– Luulin naivisti, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse toistaa. Suomen parlamentin jäsenenä taistelen tavoitteideni puolesta aina ja vain poliittisin keinoin, demokraattista tietä. Olen kulkenut parlamentaarista polkua johdonmukaisesti jo vuosien ajan. Vastustan väkivaltaa kaikissa sen eri muodoissa, Immonen vakuuttaa.

– Tätä aiheutunutta kohua on ollut hätkähdyttävää seurata. Monet ovat joutuneet suuren tunnekuohun valtaan viestini johdosta. Tämä ei ole ollut tarkoitukseni. Täytyy olla jatkossa kuitenkin tarkempi sanojen kanssa. Olen jonkin sortin kansallisromantikkona tottunut käyttämään mahtipontisia sanoja, hän selittää.

Immonen painottaa myös sitä, että tulehtuneesta keskusteluilmapiiristä huolimatta monikultturisuuteen liittyviä lieveilmiöitä on voitava käsitellä.

– Monikulttuurisuudella on useat kasvot. Monet niistä ovat ihan hyväksyttäviä. Mutta monikulttuurisuuden ääriosat ovat vaarallisia ja pelottavia sekä rasismia ruokkivia.

– Monikulttuurisuuden vaalimisen nimissä on tehty ohituskaista etnisille vähemmistöille julkisen alan työ- ja kesäleiripaikkojen jaossa, jolla kiilataan kantaväestön ohi. Näin ei pitäisi olla, Immonen sanoo.

– Suvivirren kieltoyritykset ja koulujen joulujuhlien kieltäminen monikulttuurisuuden vaalimisen nimissä loukkaavat monia suomalaisia syvästi, hän jatkaa.

Immonen on erittäin huolissaan radikalisoitumisesta. Hän toivoo ymmärrystä ja tukea kamppailussa ääri-ilmiöitä vastaan.

– Juuri näiden monikulttuurisuuden ääri-ilmiöiden kitkemisen puolesta tulen taistelemaan poliittisesti, kaikkia demokratian keinoja hyväksi käyttäen. On huolestuttavaa, että radikalisoituminen on maassamme kasvussa. Tähän kampailuun toivon laajaa osallistumista yli puoluerajojen, Immonen vetoaa.

– En voi hyväksyä sitä, että monikulttuurisuuden sateenvarjon suojassa rantautuu Suomeen ISIS-värväreitä. Tälle on laitettava kertakaikkinen stoppi, Immonen vaatii.

Immonen kertoo myös saaneensa tapauksen johdosta kritiikkiä omiltaan, ja tulevassa eduskuntaryhmän kokouksessa tapahtunutta käydään vielä läpi.

– Otan vastaan sen, minkä ryhmä hyväksi katsoo, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)