Verkkouutiset

Rehtori ihmettelee: Suurimmat leikkaukset maan ainoaan maailmanluokan yliopistoon

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola ihmettelee sitä, että hallitus aikoo kohdistaa korkeakoulusektorin suurimmat leikkaukset Suomen ainoaan maailmanluokan yliopistoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Yliopistot rakentavat Suomesta menestyvän osaamisyhteiskunnan. Ne ovat edelläkävijöitä, uuden tiedon tuottajia ja kansakunnan uudistumisen kulmakiviä. Kun hallitus leikkaa yliopistojen rahoitusta voimakkaasti, se vaarantaa kansakunnan tulevaisuuden, rehtori Jukka Kola sanoi maanantaina Helsingin yliopiston lukuvuoden avajaispuheessaan.

Rehtori on erityisen harmissaan siitä, että valtiovarainministeriön budjettiesityksessä suurimmat leikkaukset kohdistuvat juuri Helsingin yliopistoon, vaikka se on ainoa suomalaisedustaja maailman sadan parhaan yliopiston joukossa.

Kola haluaa päätöksiä yliopistojen rakennekehityksen vauhdittamiseksi.

– Maamme korkeakoulu- ja tutkimuslaitoskenttä on liian sirpaleinen ja päällekkäisyyksiä on paljon. Resurssit hajoavat ja kohdentuvat väärin korkeakoulujen ja kansakunnan kilpailukyvyn kannalta.

Helsingin yliopisto aikoo nyt hankkia kilpailtua rahoitusta ulkomailta entistä aktiivisemmin ja lähestyä myös kansainvälisiä säätiöitä, yksityisiä lahjoittajia ja yrityksiä korvatakseen edes osittain valtion perusrahoituksen leikkaukset.

Hän huomautti myös, että yliopistot tuovat jatkuvasti tutkimustuloksia käytäntöön.

–Tutkimus tukee kilpailukykyä ja poliittista päätöksentekoa. Yliopistolla on paljon annettavaa myös hallituksen kärkihankkeisiin, Kola totesi.

Helsingin yliopistossa tutkitaan esimerkiksi digitalisaation vaikutuksia yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Niin ikään Helsingin yliopisto on parhaillaan muodostamassa kansainvälistä Life Science Centeriä, jossa toimivat niin bio- ja luonnonvaratieteiden kuin lääketieteen ja farmasian alan tutkijat. Sen osana on Health Capital Helsinki -hanke, joka kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun korkeatasoisen terveysosaamisen.

Biotalous puolestaan on Helsingin yliopiston pitkäaikainen vahvuusala. Se vastaa yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin tutkimalla muun muassa uusia raaka-aineita, biomassojen sivuvirtoja ja kestäviä energiaratkaisuja.

– Nämä esimerkit valaisevat sitä, että vaikeinakin aikoina Helsingin yliopiston henkilöstö tekee parhaansa Suomen tieteen, tutkimuksen ja korkeimman koulutuksen laadun parantamiseksi. Samaa toivomme myös poliitikoilta, Kola sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)