Verkkouutiset

HS: Poliisin ryhmä etsii vakavaa väkivaltaa suunnittelevia

Keskusrikospoliisin tarkkailuun päätyy ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet käyttäytymisellään huolta, kertoo Helsingin Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa joukkosurmia pyritään estämään muun muassa suojelupoliisin ja keskusrikospoliisin toiminnan kautta. Suojelupoliisin vastuulla on tiedustelu, joka liittyy terroristisiin rikoksiin.

– Tietoa jaetaan muille viranomaisille, jos sille ilmenee tarvetta ja tilanne vaatii välittömiä viranomaistoimia. Joissain tapauksissa tiedonhankintaa jatketaan, ylitarkastaja Tuomas Portaankorva suposta kertoo HS:ssa.

Supon omia toimintamalleja Portaankorva ei halua avata.

Jos pelätään jonkun suunnittelevan Münchenin iskun kaltaista joukkosurmaa eli niin sanottua kohdennettua väkivaltaa, ennalta ehkäisyä hoitaa Suomessa keskusrikospoliisi (Krp).

Rikoskomisario Santeri Sivonen johtaa Krp:ssä ryhmää, joka on erikoistunut huolta aiheuttavien ja mahdollisesti vaarallisten ihmisten tunnistamiseen sekä heidän toimintaansa puuttumiseen. Ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä poliisilaitosten ja muiden viranomaisten kanssa.

Ideana on, että vakavasta kohdennetusta väkivallasta haaveilevat ihmiset löydettäisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kohdennettu väkivalta eroaa impulsiivisesta, tunneperäisestä väkivallasta siten, että se on tavoitteellista ja suunnitelmallista.

Sivosen mukaan vakavista väkivallanteoista haaveilevia ihmisiä on Suomessa useita.

Krp ei seulo ja profiloi ihmisiä satunnaisesti, vaan tarkastelun kohteeksi päätyy sellaisia ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet omalla käyttäytymisellään huolta. Huolestuttavaan käyttäytymiseen on saattanut kiinnittää huomiota esimerkiksi läheinen, tuttava, koulu, työtoveri, nettituttu tai viranomaiset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)