Verkkouutiset

HS: Suomi kaupungistuu vauhdilla, nuoremmat muuttavat maalta pois

Neljä viidestä maaseudulta kaupunkiin muuttavasta on alle 35-vuotiaita, kertoo Helsingin Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Väestöennusteiden mukaan väestö maaseudulla tulee vähenemään Suomessa huomattavasti seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Viime aikoina suurin syy kaupungistumiseen on ollut taantuma.

– Kaupungistuminen on vääjäämätöntä. Varsinkin viiden viime vuoden aikana taantuma on työntänyt väkeä kaupunkeihin. 2010-luvun erityispiirre on suurissa kaupungeissa maahanmuutto ja keskuskaupunkien kasvanut vetovoima omista kehyskunnistakin, sanoo muuttoliikkeen tutkija Timo Aro.

– Jotenkin se aina yllättää. Kaupunkien kasvu ja maaseudun väen vähennys tulevat aina yllätyksenä, vaikka sama kehitystrendi on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, hän jatkaa.

Suurten kaupunkien kasvuennusteet osoittavat, että lähes kaikki suuret kaupungit Suomessa uskovat väestönsä kasvavan merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Yhteensä määrä, jolla kaupungit odottavat kasvavansa, on 400 000 asukasta. Pelkästään pääkaupunkiseudulla väestön arvellaan kasvavan lähivuosina kymmenillä tuhansilla ihmisillä.

Osa luvusta selittyy maahanmuutolla ja syntyvyydellä, mutta suurimmalta osin luku pitää sisällään maaseudulta kaupunkeihin muuttavia.

Aron mukaan lähes neljä viidestä kaupunkiin muuttajasta on alle 35-vuotiaita. Tämä tarkoittaisi eräänlaista kaksoishyötyä kaupungeille: ensin ne saisivat elinvoimaa ja kasvua muuttoliikkeestä, myöhemmin hyötyisivät syntyvyydestä.

Timo Aro uskoo, että kasvu tulee olemaan muutamissa suurimmissa kaupungeissa vielä paljon kovempaa kuin ne itse arvioivat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)