Verkkouutiset

HS: Eduskunta tuhoaa tiedot vierailijoista – mediat halusivat selvittää kansanedustajien lobbarit

Päätös tuhota tiedot kytkeytyy Korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen tietojen julkisuudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta on siirtynyt keväällä käytäntöön, jossa tiedot eduskunnassa vierailleista ulkopuolisista tuhotaan päivittäin. Aiemmin tietoja säilytettiin vuoden ajan, kertoo Helsingin Sanomat.

Päätös tietojen hävittämisestä näyttää HS:n mukaan liittyvän vahvasti eduskunnan ja Avoimen ministeriön sekä Svenska Ylen väliseen mittelöön siitä, ovatko eduskunnan vierailijatiedot julkisia. Svenska Yle kertoi asiasta tänään.

Eduskunta piti pitkään tiukasti kiinni siitä, että tiedot eivät ole julkisuuslain piirissä eikä niitä tarvitse luovuttaa. Avoin ministeriö -yhdistys ja ruotsinkielinen Yle ovat halunneet tietopyyntöjen avulla selvittää, ketkä käyvät tapaamassa kansanedustajia. Tarkoituksena on ollut selvittää, mitkä järjestöt ja yritykset käyvät ajamassa omaa asiaansa kansanedustajille eli lobbaamassa heitä.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi viime joulukuussa kävijätietojen olevan julkisia. KHO:n mukaan tiedot tulisi luovuttaa, jos niistä tehdään tietopyyntö.

Vieraslistoja pidetään turvallisuuden vuoksi

Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan eduskunnan käytäntö tuhota tiedot päivittäin on nyt sama käytäntö kuin valtioneuvostolla Esimerkiksi tämän maanantain vierailijatietoja koskeva tietopyyntö on tehtävä saman päivän kuluessa.

– Vieraslistat on tarkoitettu siihen, että voimme päivän päätteeksi laskea, onko talosta poistunut päivittäin yhtä monta vierailijaa kuin sinne on tullut. Jos on joku erotus, tiedämme kuka oli isäntä, ja turvaosasto voi selvittää, ettei kyseinen henkilö ole enää talossa, Rauhio kertoi Helsingin Sanomille.

– Jos tämä on se tarkoitus, miksi me säilyttäisimme henkilörekistereitä muuhun tarkoitukseen? Rauhio kysyi.

Jos esimerkiksi toimittaja haluaa päivän vierailijatiedot ennen niiden tuhoamista, eduskunta ei toimita niitä sähköisesti. Kysyjän pitää mennä eduskuntaan paikan päälle katsomaan paperitulosteita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)