Verkkouutiset

Hornet lensi Lapissa 70 asteen pakkasessa, mutta on vielä sitäkin pahempi keli

Suomen talvi asettaa kovia vaatimuksia F/A-18 -monitoimihävittäjille eli Horneteille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lapin lennosto on julkaissut puolustusvoimien sivuilla jutun Hornetien toiminnasta talvisissa olosuhteissa. Kun on pakkasta, lunta, pimeää ja liukasta, pitää kiitotietä, rullaustietä ja lennoston plattaa varten olla joukko ammattilaisia pitämässä huolta kunnossapidosta.

Lennoston mukaan kiitotien pinta voi olla etenkin kevätauringon paistaessa hyvin liukas. Liukkautta mitataan säännöllisesti ”kitkavaunulla”, jonka täytyy mitata tietyt arvot, jotta nousu tai lasku voidaan suorittaa. Huonommissakin olosuhteissa voi tosin laskeutua käyttämällä pysäytysvaijeria.

Liukkautta estetään mekaanisesti auraamalla ja kemikaaleilla.

Kun Hornet lentää korkeuksissa, on siellä kesälläkin 40 astetta pakkasta. Hornet-ohjaaja kertoo tammikuussa kovimpien pakkasten aikana ilmassa olleen 70 astetta pakkasta.

Hornetin kannalta pahin keli kuitenkin on jäätävä sade. Jää ei ehdi tarttua korkeuksissa, mutta nousussa, laskussa ja maassa pinnat voivat jäätyä. Jäänestoaineita ei käytetä. Koneita viedään välillä sisälle sulamaan.

Hornet-ohjaajan mukaan lentäminen ei sinänsä ole erilaista talvella tai kesällä. Lumisaderintamassa pilveä voi olla kymmeneen kilometriin asti ja talvella on pimeämpää muutoinkin.

Hornetin ohjaamossa on sama lämpötila kesällä ja talvella. Pelastautumistilanteen varalta täytyy kuitenkin pukeutua ja talvivaatetus tuntuu ohjaaja mukaan ohjaamossa ahtaalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)