Verkkouutiset

ESS: ”Suomessa liikkuminen perustuu jatkossakin omiin autoihin”

Henkilöautoilun loppuminen on eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtajan mukaan väärä luulo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Suomen Sanomat kertoo uutisessaan, miten henkilöautoilua on eri tavoin haluttu vähentää. Julkisuudesta voisi vetää johtopäätöksen, että henkilöautoilu tulee tiensä päähän.

”Se on väärä luulo”, toteaa kansanedustaja Kalle Jokinen (kok.).

Hänen mukaansa Suomessa liikkuminen perustuu jatkossakin omiin autoihin, ja suunnittelussa on otettava huomioon kansalaisten tasavertaisuus.

”Alueiden saavutettavuus on ollut eduskunnan keskeinen kanta, ja siinä henkilöautolla on merkittävä asema. On itsestään selvää, että tämän maan liikenne perustuu henkilöautoihin”, liikennevaliokuntaa eduskunnassa johtava Kalle Jokinen sanoo.

”Suurilla kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen kehittäminen on hyvä asia, mutta kehittämisessä ei saa ummistaa silmiä siltä, ettei suurella osalla suomalaisista ole joukkoliikenteen palveluita ulottuvillaan. Jos palvelua ei ole, ei yksityisautoilijaa voi siitä rangaista”, hän toteaa.

Jokisen mukaan myös kustannusten korottamisessa tarvitaan jäitä hattuun.

”Ihmisten pitää päästä töihin, eikä sellaista kynnystä saa tulla, että aamulla kannattaa jäädä liikenteen kustannusten vuoksi sänkyyn”.

Myös Autoliiton puheenjohtaja Martti Merilinna ihmettelee ESS:ssa puheita henkilöautoilun merkittävästä rajoittamisesta, joka on hänen mielestään ”meidän oloissa turhaa haihattelua ja spekulaatiota”.

Merilinnan mukaan Suomessa on ”melkoinen määrä” autoilua ideologisista syistä vastustavia virkamiehiä. Liikennettä tarkastellaan helsinkiläisestä näkökulmasta ja tekninen kehitys unohdetaan.

”Liikennesuunnittelua ei voi rakentaa polkupyörien varaan, ei se ole henkilöautolle korvaava liikennemuoto”, Merilinna sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)