Verkkouutiset

Liikkuminen on Hengitysliiton mukaan tärkeä osa hengityssairauden hoitoa

Harvinaista keuhkosairautta sairastavat tarvitsevat Hengitysliiton mukaan ohjausta ja tukea oikeanlaisen ja monipuolisen liikunnan toteuttamiseen
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Harvinaista keuhkosairautta sairastavat tarvitsevat ohjausta ja tukea oikeanlaisen ja monipuolisen liikunnan toteuttamiseen, kerrotaan Hengitysliitosta.

Harvinaisia keuhkosairauksia ovat bronkiektasiatauti, idiopaattinen keuhkofibroosi, korkea keuhkovaltimoverenpainetauti ja sarkoidoosi.

Hengitysyhdistykset järjestävät erilaisia vertais- ja liikuntaryhmiä eri puolella Suomea. Liitto vaatiikin, että yhdistysten toiminta-avustukset ja ilmaiset liikuntatilat on kunnissa turvattava.

Hengitysliitto kertoo, että tutkimusten mukaan liikunnan vaikutukset harvinaisiin keuhkosairauksiin ovat samansuuntaisia kuin keuhkoahtaumataudissa eli fyysinen suorituskyky ja elämänlaatu paranevat ja hengitystieoireet sekä pahenemisvaiheet vähenevät.

Kansainvälistä harvinaisten sairauksien päivää vietetään tiistaina 28. helmikuuta.

Hengitysliiton liikuntatoiminta täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Erityisesti liitto haluaa nostaa esiin keppijumpan vaikutuksen hengitysterveyteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)