Verkkouutiset

Kansanedustaja väittää: Viisi senttiä lisää maitopurkin hintaan pelastaisi maitotilat

Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan kuluttajalle hieman kalliimpi maitolitra toisi vaikeuksissa oleville tiloille joka kuukausi tuhat euroa lisää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen esittelee ideaa blogissaan. Maidon hinta liittyy hänen Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjaansa.

– Jos esimerkiksi jokainen meistä maksaisi maitopurkistaan kaupassa viisi senttiä nykyistä enemmän, niin se näkyisi maitotilan tilipussissa merkittävänä lisänä. Esimerkiksi 250 000 litraa maitoa vuodessa tuottava maitotila saisi viiden sentin lisällä joka kuukausi tuhat euroa lisää palkkaa, Timo Heinonen laskeskelee.

– Voisiko siis halpuuttamisen sijaan seuraavaksi luvata reiluuttaen, että jokaisesta maitopurkista maitotilalle tuloutetaan viisi senttiä tai vaikkapa 10 senttiä nykyistä enemmän.

– Minusta voisi, ja jos kauppa lupaisi toisen viisi senttiä lisää jos minä maksaisin viisi senttiä enemmän tölkistäni, niin siihenkin reiluuttamiseen lähtisin ilomielin mukaan.

Heinosen mukaan vastaava reiluutus suomalaisessa leivässä näkyisi suomalaisen ruuantuottajan palkkapussissa jo muutaman sentin myötä.

– Luulisi, että kaupan kuluttajahinnoista löytyisi nämä ratkaisevat sentit niille kovimman työntekijöillekin, Heinonen kirjoittaa.

– Minusta tämä siivu pitäisi löytyä lisää kaikista ruokatuotteista suomalaisille ruuantuottajille kaiken maailman halpuuttamisen ja ale-kampanjoinnin sijaan. Ja jos se ei onnistu niin luokaapa Suomalaista ja Pirkka yms. -tuoteperheiden lisäksi Reilu Maanviljelijä -tuoteperhe. Siinä kaupan asiakas tietäisi, että tästä maidosta, juustosta, jugurtista ja lihasta ja kananmunista tuottajakin saa ansaitsemansa siivun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)