Verkkouutiset

Kansanedustajat nostivat esiin uuden tapauksen: ”Julkaisiko Ville Niinistö valeuutisen?”

Kokoomuksen kansanedustajien mielestä vihreiden puheenjohtaja kertoi kuntavaalien alla perättömän leikkausväitteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen twiittasi torstaina muistutuksen vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön twiitistä. Ville Niinistö julkaisi sen kuntavaalien alla 16. maaliskuuta 2017.

#kyselytunti: hallitus aikoo kehysriihessä leikata 25 milj euroa lisää varhaiskasvatuksesta. Se ei vain sano ennen vaaleja miten. Kiemurtelua, Ville Niinistö totesi twiitissään.

Timo Heinosen mukaan kehysriihessä hallitus päinvastoin lisäsi varhaiskasvatukseen 90 miljoonaa euroa.

Oliko tämä sellainen #Vihreät kotimainen valeuutinen ja vaaliin vaikuttaminen?, Timo Heinonen kysyi twiitissään.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen vastasi Heinoselle Twitterissä ministerien vastanneen tuolloin kyselytunnilla, että 25 miljoonan euron säästötavoite on jäämässä.

Todella hieno asia

Asian nosti esille myös kokoomuksen Ben Zyskowicz torstaina eduskunnassa. Hän totesi Krista Mikkoselle, että ”teidän puolueenne puheenjohtaja Ville Niinistö kertoi Twitterin kautta koko Suomen kansalle 16. maaliskuuta, että ’hallitus aikoo kehysriihessä leikata 25 miljoonaa euroa lisää varhaiskasvatuksesta'”.

– Nyt minä kysyn, edustaja Mikkonen: onko tämä semmoinen paljon puhuttu valeuutinen vai onko tämä semmoinen vaihtoehtoinen fakta? Tosiasia on se, että hallitus ei leikannut varhaiskasvatuksesta kehysriihessä senttiäkään, vaan päinvastoin lisäsi resursseja varhaiskasvatukseen yli 100 miljoonalla eurolla, Ben Zyskowicz sanoi.

Krista Mikkonen vastasi, että ”on todella hieno asia, että puoliväliriihessä hallitus teki pieniä lisäsatsauksia koulutukseen, varhaiskasvatukseen. Me olemme näistä erittäin iloisia, vaikka ne eivät tokikaan kattaneet niitä rajuja leikkauksia, mitä hallitus teki aiemmin, mutta kyllä suunta oli tässä aivan oikea”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)