Verkkouutiset

Ex-ministeri: Pelastuin sodassa näyttelemällä valekuollutta, en pystynyt kertomaan asiasta 35 vuoteen

Pitkäaikainen entinen kansanedustaja ja ministeri Heimo Linna muistelee Lapin sotaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanviljelysneuvos Heimo Linna, 89, toimi keskustan kansanedustajana vuosina 1966-87. Maa- ja metsätalousministeri hän oli 1973-75 ja 1975-76.

Heimo Linna kirjoittaa Suomenmaassa Lapin sotaa koskevista omista muistoistaan. Hänet sai kirjoittamaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja presidentti Sauli Niinistön tapaaminen, josta otsikoitiin ”Putin lähetti karut terveiset suomalaisille”.

Linna toimi Laguksen joukoissa etulinjassa ryhmänjohtajana kahdessa sodassa. Hän kirjoittaa Lapin sotaa koskevien muistojensa olevan niin ikäviä, että joutui ”arvioimaan kokonaan eri tavalla sotaa ja ihmisyyttä”. Hän kertoo todellisen Lapin sotansa alkaneen lokakuun 2. päivänä 1944 Ranualta Petäyksen koukkauksella.

”Komppanianpäällikkö komensi joukkueeni rynnäkköön tykkipatterille. Tunnollisena ryhmänjohtajana syöksyin eteenpäin ja huomasin, että muut eivät seuranneet”, Linna aloittaa.

”Kun löin itseni maahan katkaisi luotisuihku sammalet rintani alta. Siinä tilanteessa tajusin, että vielä on yksi mahdollisuus. Heitin konepistoolin oikealle puolelleni ja kädet levällään ja kasvot sammalin painettuna ajattelin, että pian pimenee. Kun liikkumattomana makasin, saksalaiset eivät minua enää ampuneet”.

Heimo Linna kertoo vasta pimeän tullen uskaltaneensa liikkua ja lähteä etsimään omia joukkoja.

”Tuosta tapauksesta en pystynyt puhumaan kenellekään 35 vuoteen”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)