Verkkouutiset

Harrasteilmailussa otetaan riskejä ja yliarvioidaan omia kykyjä

Tuoreessa raportissa painotetaan ilmailun harrastajien omaa vastuuta turvallisuudestaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on kartoittanut harrastusilmailun riskejä. Kartoitus sisältää 41 suositusta harrasteilmailun turvallisuutta edistäviksi toimiksi. Työryhmä luovutti raporttinsa liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikolle (kok.) keskiviikkona.

Trafin mukaan kartoitus osoittaa, että harrasteilmailun keskeiset riskit liittyvät päätöksentekokyvyn puutteisiin, puutteelliseen lennonvalmisteluun, omien rajojen tuntemattomuuteen ja omien kykyjen yliarviointiin.

– Riskejä otetaan esimerkiksi lähtemällä lennolle huonoissa tai huononevissa sääoloissa, raportissa todetaan.

Harrasteilmailun turvallisuuskehitys on synkkä, sillä viimeisten kymmenen vuoden aikana harrasteilmailussa on tapahtunut yhteensä 90 onnettomuutta, joissa on kuollut 41 ihmistä.

Synkimmät onnettomuustilastot ovat ultrakevyillä koneilla. Riskit liittyvät erityisesti koneen hallinnan menettämiseen ja puutteisiin lentotaidossa, kuten lähestyvän sakkauksen tunnistamisessa.

Viranomaisista ja ilmailun asiantuntijoista koostunut työryhmä toivoo, että selvityksen aineisto tarjoaa harrasteilmailuyhteisölle hyödyllistä taustatietoa niiden oman turvallisuustyön pohjaksi. Kartoitus perustuukin pitkälti harrasteilmailijoille suunnattuun kyselyyn sekä järjestettyjen työpajojen tuloksiin.

Raportti katsoo, että yhteisöllisyys on keskeinen keino levittää ns. hiljaista tietoa ja turvallisuudelle myönteisiä asenteita sekä ylläpitää yksittäisen harrastajan osaamista.

Sääntelyä ei pidetä vastauksena turvallisuuden parantamiseen ja säännösten kiristäminen on viimeinen vaihtoehto. Kartoituksen mukaan uutta sääntelyä tarvitaan kuitenkin isoille harrastekoneille. Näitä ovat esimerkiksi minimivaatimukset lentokelpoisuudelle, koulutukselle ja lentotoiminnalle.

Risikko: Turvallisuuden kehittäminen yhteinen asia

Ministeri Risikon mukaan harrasteilmailun turvallisuuden kehittäminen on yhteistyötä, johon Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi osallistuu aktiivisesti.

– Olen pyytänyt Trafia nimeämään päätoimisen vetäjän projektiin, jossa ilmailukerhoja tuetaan turvallisuustyökalujen suunnittelussa ja käyttöönotossa, Risikko totesi ottaessaan vastaan Trafin raportin.

Trafi sai riskikartoituksen tehtäväkseen viime keväänä Jämijärvellä tapahtuneen tuhoisan harrasteilmailuonnettomuuden jälkeen.

– Kartoitus osoittaa, että harrasteilmailun turvallisuusriskien realisoituminen riippuu hyvin paljon myös harrastajan omasta toiminnasta. Kyse on sellaisista riskeistä, joihin lääkkeet löytyvät oikeasta asenteesta ja turvallisuuskulttuurista. Myös koulutusohjelmia on tarkasteltava uudelleen, jotta harrastajilla on riittävät teoreettiset taidot vaaratilanteiden varalle, Risikko toteaa.

Risikon mukaan Euroopassa suunnataan kohti keveämpää sääntelyä ja harrasteilmailun turvallisuuden vastuun siirtämistä myös harrasteyhteisölle itselleen. Tämä näkyy myös Trafin sääntely- ja valvontatoiminnassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)