Hjallis Harkimo: Ay-väkikin ymmärtää elävänsä veroparatiisissa

Kansanedustajan mukaan pitäisi edetä pienin askelin kohti läpinäkyvyyttä.

  • LKS 20170317 Kokoomuksen Harry Harkimo menossa eduskunnan täysistuntoon perjantaina 17. maaliskuuta 2017. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

    Hjallis Harkimo.

    ()

Yrittäjä-kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok.) kirjoittaa Iltalehden blogissaan syksyllä tekemästään lakialoitteesta, että ammattiyhdistysliikkeiden tilinpäätökset pitäisi julkistaa. Hän sanoo kirjoittamisensa syyksi ärsyyntymisen.

– Minua ärsyttävät ay-väen väitteet, joiden mukaan jäsenet saavat kyllä halutessaan tietoa järjestöjen varallisuudesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Eräs OAJ:n jäsen kysyi asiaa omalta järjestöltään: kuulemma sillä ei ole mitään mahdollisuuksia kertoa lukuja jäsenelle, Harkimo toteaa.

Toisekseen ay-väki väittää Hjallis Harkimon mukaan, että tietoa julkaistaan jo nyt. Se ei hänen mukaansa pidä paikkaansa, niin ylimalkaisia julkisuuteen asti kerrotut luvut ovat.

– Kolmas ammattiyhdistysliikkeen keino on whataboutismi. Milloin minkäkin muun organisaation pitäisi sitten samalla julkistaa tilitietojaan. Kun joku ei sitten suostu, tätä pidetään argumenttina lakialoitettani vastaan. Todellisuudessa se on vain yritys siirtää huomio muualle. Kyllä minulle käy laajempikin julkisuus, mutta se ei ole lakialoitteeni ydinajatus. Palataan niihin muihin sitten myöhemmin.

– Vastustajankin puolelta on jo alkanut kuulua ääniä, että ehkä heidän voitoistaan olisi mahdollisuus maksaa pientä veroa. He ovat itsekin siis ymmärtäneet elävänsä veroparatiisissa.

Harkimo toteaa monien hänen aloitteensa vastustajien hyötyvän rahallisesti ammattiyhdistysliikkeestä muun muassa vaaliavustusten myötä.

– Jos tilit olisivat avoimia, kaikki tämä tulisi julkiseksi. Moni ei sitä halua, joten kova työ tässä on edessä, kansanedustaja kirjoittaa.

– Lehdistöä tämä asia ei jostain syystä kiinnosta ollenkaan, vaikka tämä on valtavan tärkeä asia. Paitsi VVO:sta sentään (kirjoitetaan), mutta se onkin törkeää toimintaa. Vuokria nostetaan, valtio maksaa korotukset asumistukina ja ammattiyhdistysliike nostaa voitot verovapaina.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.