Verkkouutiset

Sdp:n Tuula Haatainen kuudesta vuodesta Ylellä: Mitä Sauli Niinistö on tehnyt?

Presidenttiehdokkaaksi pyrkivän sd-kansanedustajan mukaan Sauli Niinistö ei pääse eroon siitä, että hän on kokoomuksen ehdokas.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp:n presidenttiehdokkuutta tavoittelevia Maarit Feldt-Rantaa, Tuula Haataista ja Sirpa Paateroa haastateltiin Ylen aamu-tv:ssä.

Sauli Niinistö ei tällä asetelmalla pääse kyllä eroon siitä, että hänethän on valittu kokoomuksen ehdokkaana aikanaan. Ja kyllähän hänelle siellä nimiä (kannattajakortteja) keräävät kokoomuslaiset, Tuula Haatainen totesi.

– Eli hän tavallaan niin kuin asettautuu tässä, että olisi niin kuin tämmöinen kansanliike, mutta kyllähän hän kokoomuksen ehdokas on.

Haataisen mukaan presidentinvaalitaiston alkaessa Sauli Niinistöä ”arvioidaan samoilla perusteilla kuin muitakin ehdokkaita. Eli siinä ollaan samalla viivalla”.

– Ja tietysti Niinistöön kohdistuu katse, että mitä hän on kuuden vuoden aikana tehnyt. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hän on jatkanut sitä linjaa, mitä esimerkiksi (Tarja) Halosen aikana tehtiin. Eli hän on pystynyt luovimaan tässä tilanteessa.

– Mutta sitten tullaan tällaisiin arvokysymyksiin. Mitä Suomessa tänä päivänä tapahtuu? Minun mielestäni on aivan oikeutettua kysyä myös, onko tämä suunta oikea. Eriarvoistuminen kasvaa, nämä kaikki uhkatekijät joita on – miten Suomi näyttäytyy? Olemmeko me rakentamassa maailmaa, jossa puretaan pois niitä syntymekanismeja joista esimerkiksi terrorismi usein kumpuaa: epävakaus, sodat?

Tuula Haatainen mainitsi arvostaneensa itse paljon Tarja Halosen työtä.

– Hän nosti esille nämä globaalit suuret kysymykset: köyhyys, äärimmäinen eriarvoistuminen, tulonjako joka maailmassa on entisestään mennyt harvojen käsiin, yhä suurempi osa omaisuudesta ja niin edelleen, Haatainen totesi.

– Nämä kaikki asiat ovat sellaisia jotka minun mielestäni Suomi voi nostaa ja meihin katsotaan hyvin paljon maailmalta, meitä katsotaan ja arvostetaan, ja me voimme tässä olla kokoamme suurempia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)