Verkkouutiset

Liikunta pienentää lihavuuteen liittyvää eteisvärinäriskiä

Ylipainoiset sairastuvat eteisvärinä-rytmihäiriöön muita todennäköisemmin, mutta lihavuuteen liittyvää sairastumisriskiä voi pienentää liikuntaa harrastamalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltalaistutkijoiden havainto perustuu 81 000 vaihdevuodet ylittäneen naisen 12-vuotiseen seurantaan. Hieman alle 10 000 naista sairastui eteisvärinään tutkimuksen aikana.

Seurantatiedot osoittivat eteisvärinäriskin suurentuvan tasaisesti sitä mukaa mitä enemmän liikakiloja naisella oli ja mitä vähemmän hän harrasti liikuntaa.

Tulokset viittasivat myös siihen, että ylipainoon liittyvä eteisvärinäriski riippui naisen fyysisestä aktiivisuudesta. Paljon liikuntaa harrastavien ylipainoisten sairastumisriski oli pienempi kuin vähän liikkuvien samanpainoisten, tutkijat havaitsivat.

Liikunnan ja eteisvärinän välinen yhteys on mielenkiintoinen, sillä aiemmissa tutkimuksissa liikunta on yhdistetty eteisvärinäriskin pienentymiseen ja suurentumiseen. Eteisvärinää liikunta saattaa aiheuttaa, jos se on raskasta kestävyysliikuntaa ja sitä harrastaa vuosikausia. Kevyempi ja maltillisempi liikunta sen sijaan on yhdistetty eteisvärinäriskin pienentymiseen aiemminkin.

Eteisvärinä on yleisin rytmihäiriö. Se aiheuttaa mm. sydämen tykytystä, hengenahdistusta, väsymystä ja altistaa aivohalvauksille. Eteisvärinää potee joka kymmenes yli 65-vuotias.

Tulokset julkaistiin Journal of the American Heart Association –lehdessä ja niistä kertoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)