Verkkouutiset

Estrogeenihoito voi vähentää seksiongelmia vaihdevuosien jälkeen

Vaihdevuosien myötä ilmaantuvat seksielämän hankaluudet voivat helpottaa estrogeenihoitojen avulla. Tuoreessa tutkimuksessa vaikutus havaittiin varsinkin estrogeenilaastareita käyttävillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkimukseen osallistui 670 vaihdevuodet ylittänyttä keskimäärin 53-vuotiasta naista, jotka saivat neljän vuoden ajan estrogeenia laastareista tai tabletteina tai satunnaistettiin lumevalmistetta saavaan verrokkiryhmään.

Naisia pyydettiin arvioimaan seksuaalisuuden ja seksielämän eri puolia tutkimuksen alussa sekä uudelleen seurannan päätteeksi.

Kun eri hoitoryhmiin satunnaistettujen vastauksia verrattiin keskenään, seksuaalisten ongelmien havaittiin vähentyneen eniten ryhmässä, joka oli käyttänyt estrogeenilaastareita. Varsinkin emättimen kostuminen parani ja yhdyntäkivut vähentyivät. Tämä viittaa vaikutusten selittyvän todennäköisesti estrogeenin fyysisillä vaikutuksilla synnytyskanavan kudoksiin.

Estrogeenilla hoidetaan naisten vaihdevuosioireita, mutta sen on ajateltu ehkäisevän myös monien sairauksien kehittymistä. Viitisentoista vuotta sitten hoidot yhdistettiin myös yli 70-vuotiaiden suurentuneisiin sydän- ja rintasyöpäriskeihin. Nykytiedon valossa lyhytaikaiset hoidot ovat kuitenkin turvallisia 50–60-vuotiaille.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä ja siitä raportoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)