Verkkouutiset

SAK:n Jarkko Eloranta lomarahaleikkausten perumisesta: Sopimus on solmittu

SAK vaatii hallitukselta 200 miljoonan euron veronkevennyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kommentoi SAK:n työmarkkinaseminaarissa Helsingissä puheita julkisen sektorin lomarahaleikkausten perumisesta sovittua aiemmin.

– Sopimus on solmittu, ja sopimuksista on ollut tapana pitää puolin ja toisin kiinni työmarkkinoilla, Eloranta sanoi.

Eloranta totesi kuitenkin, että eri asia on, jos osapuolet keskenään sopivat jostain muusta.

Julkisuudessa on ollut esillä mahdollisuus, että kilpailukykysopimukseen liittyvät lomarahaleikkaukset vuosille 2017–2019 peruttaisiin jo vuonna 2018.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman patisti vastikään hallitusta perumaan lomarahaleikkaukset, vaikka kyse on työnantaja- ja työntekijäpuolen välisestä sopimuksesta.

200 miljoonan veronkevennykset riittävät

Veronalennuksista Eloranta sanoi, että on ihan selvää, että sillä mitä hallitus tekee, on vaikutusta neuvottelupöytiin. Verojen lisäksi Eloranta otti esille työttömyysturvan aktiivimallin, johon SAK ei ole tyytyväinen.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä kilpailukykysopimukseen sisältyvät maksukorotukset on jo kompensoitu palkansaajille eikä uusia veronkevennyksiä hänen mielestään tarvitse tehdä. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan asiasta täytyy vielä keskustella hallituksen sisällä.

SAK:n käsitys on sama kuin Veronmaksajien keskusliiton ja STTK:n. Niiden mukaan hallituksen pitäisi päättää 400 miljoonan euron veronkevennyksistä, jotta kenenkään verotus ei kilpailukykysopimuksen maksukorotusten vuoksi kiristyisi.

SAK:n pääekonomistin Ilkka Kaukorannan mielestä täysimääräinen 400 miljoonan euron kompensaatio olisi kuitenkin tarpeettoman suuri suhdannetilanne ja julkisen talouden liikkumavara huomioon ottaen.

– Meidän mielestä 200 miljoonaa euroa olisi riittävä, Kaukoranta sanoi.

Samalla Kaukorannan mielestä pitäisi huolehtia siitä, että solidaarisuusveron alarajaa ei nosteta, sillä se keventäisi suurituloisten verotusta.

Eloranta ei povaa lakkosyksyä

Syksyn liittokierros on jo käynnistynyt metsäteollisuuden neuvotteluilla.

Eloranta totesi, että näyttää siltä, ettei sopimuksia tehdä ilman palkankorotuksia. SAK:n linjana on, että veronkevennyksillä ei myöskään voida korvata palkankorotuksia.

Elinkeinoelämän keskusliitto on vetäytynyt työmarkkinakentältä eikä tee enää keskitettyjä sopimuksia, joten keskusjärjestöt eivät koordinoi liittokierrosta.

– Työnantajapuolella ei ole työkaluja pitää hanskassa tätä hommaa, Eloranta sanoi.

Eloranta ei kuitenkaan povannut lakkosyksyä, vaan hänen mielestään vaikuttaa siltä, että sekä työnantaja- että työntekijäpuolella on halua pitää tuotanto käynnissä ja korjata hedelmät nousukaudesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)