Verkkouutiset

Transrasvat saattavat heikentää nelikymppisten muistia

Runsaasti transrasvahappoja sisältävä ruokavalio voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan heikentää muistin toimintaa, kertoo uutispalvelu Duodecim.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Runsaasti transrasvahappoja sisältävä ruokavalio voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan heikentää muistin toimintaa. Plos One -lehdessä julkaistujen tulosten mukaan yhteys havaitaan nelikymppisillä ja nuoremmilla miehillä, , kertoo uutispalvelu Duodecim.

Transrasvoja syntyy kasvirasvojen teollisessa kovettamisessa. Niitä on etenkin pikaruoassa ja ne altistavat mm. sydänsairauksille ja nostavat haitallisen kolesterolin määrää veressä.

Nyt julkaistujen tulosten perusteella muistitestien tulokset heikkenevät tasaisesti mitä enemmän transrasvahappoja miehen ruokavaliossa on. Kun tutkimukseen osallistuneet 45-vuotiaat ja sitä nuoremmat miehet muistivat sanamuistitestissä keskimäärin 86 sanaa, paljon transrasvoja syövät samanikäiset muistivat 12 sanaa vähemmän.

Transrasvahappoja on etenkin pikaruoassa kuten ranskalaisissa perunoissa, perunalastuissa ja leivonnaisissa sekä pieniä määriä luonnostaan maidossa, maitotuotteissa sekä punaisessa lihassa. Onkin mahdollista, että transrasvojen sijaan nyt havaitut muistivaikutukset selittyvät transrasvoja paljon saavien muutenkin epäterveellisellä ruokavaliolla.

Tutkimuksessa muistitestit tehtiin runsaalle tuhannelle miehelle ja naiselle, joilta oli saatu myös tiedot ruokavalioista. Naisia tutkimuksessa oli liian vähän, joten analyysissa keskityttiin miehiin. Miehillä yhteys koski vain 45-vuotiaita ja nuorempia.

Uutispalvelu Duodecim

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)