Verkkouutiset

Välimeren ruokavalio ehkäisee dementiaakin

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan on olemassa useita riskitekijöitä, joiden hoitaminen voi vähentää dementian riskiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ajattelun, muistin ja muiden kognitiivisten eli tiedollisten mielentoimintojen lievä heikentyminen voi edetä varsinaiseksi dementiaksi, mutta yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan on olemassa useita riskitekijöitä, joiden hoitaminen voi pienentää tätä riskiä.

Uutispalvelu Duodecim kertoo yhdysvaltalaisten tutkijoiden käyneen läpi 76 aikaisempaa tutkimusta, joissa oli selvitetty dementian kehittymistä edistäviä seikkoja potilailla, jotka oli kognitiivisten mielentoimintojen lievä heikentymä.

Tulosten perusteella varsinkin diabetes, metabolinen oireyhtymä ja esidiabetes suurentavat kognitiivista heikentymää potevien riskiä sairastua dementiaan. Niiden hoitaminen myös todennäköisesti pienentää riskiä.

Dementian kehittymistä ehkäisee myös terveellinen, Välimeren alueen perinteistä ruokakulttuuria muistuttava ruokavalio.

Kognitiivinen heikentymä etenee dementiaksi todennäköisemmin, jos potilaalla on neuropsykiatrisia oireita, masennusta tai hän saa liian vähän folaatteja ruokavaliostaan. Folaatti on vesiliukoinen vitamiini.

Tulokset on julkaistu American Journal of Psychiatryssa.

(Uutispalvelu Duodecim)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)